Yli 55-vuotiaat naiset kokevat miehiä useammin ikäsyrjintää työssä

Akava Works selvitti, kuinka yleistä työssä koettu ikäsyrjintä on akavalaisten keskuudessa ja missä asiayhteyksissä syrjintää ilmenee. Kyselyn tulokset viittaavat siihen, että erityisesti pidempään työelämässä olleiden kokema ikäsyrjintä on sukupuolittunut ilmiö.

11.11.2020

Akava Worksin toteuttaman ikäsyrjintäkyselyn tulokset viittaavat siihen, että työssä koettu ikäsyrjintä on yleisempää naisilla kuin miehillä yli 55-vuotiaiden ikäryhmässä.

Ikäsyrjintäkyselyn aineistossa 55–64-vuotiaissa akavalaisissa oli suhteellisesti enemmän ikäsyrjintää kokeneita kuin nuoremmissa ikäryhmissä. Erot muihin ikäryhmiin olivat kuitenkin pieniä. Erot olivat siinä määrin pieniä, että tämän aineiston perusteella ei voida kovin vakuuttavasti esittää ikäsyrjinnän riippuvan pelkästään iästä.

Tulos on mielestäni yllättävä. Voisi kuvitella, että koettu ikäsyrjintä on selvästi yhteydessä syrjinnän perusteeseen eli ikään. Luulisi, että mitä nuorempi henkilö on kyseessä, sitä todennäköisempää hänen on kokea nuoreen ikään perustuvaa syrjintää. Vastaavasti voisi olettaa, että riski kokea vanhaan ikään perustuvaa syrjintää kasvaisi iän myötä. Edellä esitettyä logiikkaa seuraten ikäsyrjinnän pitäisi olla harvinaisinta keski-iässä. Ellei sitten ikäsyrjintä liity erityisesti keski-ikäisyyteen.

Kyselyn tulokset viittaavatkin siihen, että ikä ei yksin selitä ikäsyrjintää. Vaikuttaa siltä, että vastaajan ikä ja sukupuoli selittävät yhdessä koettua ikäsyrjintää.

Iän havaitaan olevan yhteydessä koettuun ikäsyrjintään naisilla mutta ei miehillä. Syrjintä on naisilla 55 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä yleisempää kuin nuoremmissa ikäryhmissä. Miehillä iän ja koetun ikäsyrjinnän välillä sen sijaan ei havaita tilastollisesti merkitsevää yhteyttä. Miehillä ikä ei vaikuta selittävän koettua ikäsyrjintää.

Sukupuolen havaitaan olevan yhteydessä koettuun ikäsyrjintään 55 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä, mutta ei tätä nuoremmilla. Syrjintä on 55 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä naisilla yleisempää kuin miehillä. Nuoremmissa ikäryhmissä sukupuolen ei havaita olevan yhteydessä koettuun ikäsyrjintään.

55 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä naisilla on merkittävästi suurempi riski kokea ikäsyrjintää kuin miehillä. Ikäsyrjintä on pitkään työelämässä olleiden akavalaisten kohdalla sukupuolittunut ilmiö.

Akavalaisilla ikäsyrjintä on naisilla yleisempää kuin miehillä 55-64-vuotiaiden ikäryhmässä.

Akavalaisilla ikäsyrjintä on naisilla yleisempää kuin miehillä 55-64-vuotiaiden ikäryhmässä.

 

Syrjintää ilmenee arvostuksen saamisessa ja asenteissa

Akavalaisilla syrjintä ilmenee yleisimmin arvostuksen saamisessa ja esihenkilöiden asenteissa. Ikäsyrjintää työssään kokeneista 44 prosentilla syrjintä liittyi arvostuksen saamiseen ja 39 prosentilla syrjintä ilmeni esihenkilöiden asenteissa. Naisilla oli miehiä yleisempää, että ikäsyrjintä ilmeni työtovereiden asenteissa. Muihin ikäsyrjinnän ilmenemismuotoihin sukupuolen ei havaittu olevan yhteydessä.

Missä asiayhteyksissä ikäsyrjintää koetaan?

Missä asiayhteyksissä ikäsyrjintää koetaan?

 

Lisää kyselyn tuloksia

Ikäsyrjintäkyselyn tuloksia (pdf)

Tietoa ikäsyrjintäkyselystä

Akava Works selvitti koetun ikäsyrjinnän yleisyyttä ja ilmenemismuotoja kyselyllä vuoden 2019 joulukuussa. TNS Kantar keräsi selvitystä varten kaksi vertailuaineistoa: 20–64-vuotiaat akavalaiset palkansaajat (1051 vastaajaa) ja 18–64-vuotiaat muut kuin akavalaiset palkansaajat (1 053 vastaajaa).

Kyselyssä selvitettiin koettua ikäsyrjintää kysymyksellä: ”Oletko joutunut työssäsi ikään perustuvan syrjinnän tai eriarvoisen kohtelun kohteeksi edeltävien viiden vuoden aikana?”

 

Lisää kyselyn tuloksia

Ikäsyrjintäkyselyn tuloksia (pdf)

Lisätietoja:

Joonas Miettinen

tutkija

+358 44 515 3511

Lue lisää aiheesta