Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastot kertovat ainakin seuraavaa lokakuun lopun työttömyys- ja lomautustilanteesta:
- Työttömiä ja kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 28 350 enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 17 030 eli runsaat 4 660 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lomautukset vähenivät korkeakoulutetuilla vajaan 1 400 ja muilla noin 3 260 henkilön verran.
- Työttömiä (pois lukien kokoaikaisesti lomautetut) oli 33 284 enemmän kuin vuotta aiemmin, ja tästä lisäyksestä korkeakoulutettuja oli noin 8 720.
- Työttömyys on noussut viimeisen puolen vuoden aikana vähemmän kuin sitä edeltäneen puolen vuoden aikana. Parin viime kuukauden aikana työttömyyden nousu näyttää jonkin verran kiihtyneen erityisesti muilla kuin korkeakoulutetuilla.
- Vuoden sisällä valmistuneiden työttömyys kasvaa jälleen. Touko–heinäkuun lupaava työttömyyden väheneminen näyttää jääneen tilapäiseksi.
Katsotaan seuraavaksi näitä teemoja hieman tarkemmin.
Työttömyys nousee, mutta lomautukset vähenevät
KEHA-keskuksen tilastojen mukaan Suomessa oli lokakuun lopussa noin 313 450 työtöntä työnhakijaa (katso taulukko 1 ja kuvio 1). Työttömiä työnhakijoita oli noin 28 350 enemmän kuin vuotta aiemmin lokakuun 2024 lopussa.
Työttömien korkeakoulutettujen määrä kasvoi vuoden takaisesta runsaalla 7 320 henkilöllä ja muiden kuin korkeakoulutettujen määrä tasan 21 300 henkilön verran. Kausivaihtelusta puhdistettu työttömien työnhakijoiden määrä (kuvio 1, paksu viiva) on viime kuukausina heilahdellut varsin paljon. Nousu ei kuitenkaan ole vielä pysähtynyt.
Edellä mainitut tiedot työttömien työnhakijoiden määrästä sisältävät myös kokoaikaisesti lomautetut. Kokoaikaisesti lomautettuna oli lokakuun lopussa noin 17 030 henkilöä. Lomautettujen määrä väheni noin 4 660 henkilön verran vuotta aiemmasta.
Lyhennettyä työviikkoa teki lokakuun lopulla 10 816 henkilöä. Se on 182 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä on edelleen epätavallisen paljon. Kausivaihtelusta puhdistettujen lukujen perusteella heidän lukumääränsä oli korkeimmillaan vuoden 2024 lopulla ja talvella 2025. Toukokuusta lähtien lyhennettyä työviikkoa tekevien määrä on ollut vuoden alkua matalampi, mutta aavistuksen kasvava.

Taulukko 1: Työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrät

Kuvio 1: Työttömien työnhakijoiden määrä (sisältää kokoaikaisesti lomautetut)
Kuvio 2 esittää lomautettujen määrän sekä kausivaihtelusta puhdistettuna että ilman puhdistusta. Lomautettujen määrä on jo ohittanut lakipisteensä, jonka tarkka ajankohta on edelleen vaikea tunnistaa. Ainakin vuoden 2025 lopusta lähtien lomautettujen määrä on vähentynyt hitaasti ja kangerrellen. Lomautettujen määrä oli lokakuussa vuoden takaista pienempi paitsi korkeakoulutetuilla (-1 398) ja muilla kuin korkeakoulutetuilla (-3 263), myös kaikilla tarkastelluilla koulutusasteilla.
Katsauksen lopussa taulukko 5 esittää yksityiskohtaisemmat tiedot lomautettujen määristä suoritetun korkeakoulututkinnon mukaan.

Kuvio 2: Kokoaikaisesti lomautettujen määrä (kausivaihtelusta puhdistettuna)

Taulukko 2: Kokoaikaisesti lomautetut koulutusasteen mukaan
Kun lomautetut jätetään tarkastelun ulkopuolelle, saadaan kokonaan ilman työpaikkaa olevien työttömien määrä. Lokakuun lopussa työttömiä oli vajaat 296 600, mikä on runsaat 33 280 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin (katso taulukko 3). Korkeakoulutettujen työttömyys kasvoi vuoden takaisesta 8 721 henkilön verran. Tämä on pienin vuosimuutos marraskuun 2024 jälkeen. Muita kuin korkeakoulutettuja oli lokakuun lopussa työttömänä runsaat 24 560 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Taulukko 3: Työttömät (pois lukien lomautetut) koulutusasteen mukaan
Kuvio 3 näyttää työttömien määrän raakalukuina (ohut viiva) ja kausivaihtelusta puhdistettuna (paksu trendiviiva). Trendin perusteella näkee että, työttömyys nousi vuoden alkupuoliskolla nopeasti, mutta nousun vauhti hidastui kesän aikana. Lokakuun luvut ovat jälleen huolestuttavia, sillä työttömyyden nousu näyttää vauhdittuneen uudelleen. Tämä on ikävä takapakki. Lyhyen aikaa vaikutti siltä, että työttömyyden kasvu olisi lähes pysähtynyt heinä–elokuussa. Parin kuukauden kuluttua tiedämme luultavasti tarkemmin, onko kyse vain tilapäisestä kiihtymisestä.

Kuvio 3: Työttömien määrä (ei sisällä lomautettuja)

Kuvio 4: Työttömien korkeakoulutettujen määrä (ei sisällä lomautettuja)
Kuvio 4 näyttää, että työttömien korkeakoulutettujen määrä on edelleen kasvanut. Lokakuussa työttömiä korkeakoulutettuja oli 8 940 enemmän kuin yhdeksän vuotta sitten lokakuussa 2016, edellisen korkean työttömyyden aikana.
Korkeakoulutettujen työttömyyden nousutahti on hidastunut selvästi viimeksi kuluneen vuoden aikana. Kausivaihtelusta puhdistettujen lukujen perusteella (paksu viiva) voidaan laskea, että viimeisen puolen vuoden aikana korkeakoulutettujen työttömyys kasvoi 3 290 henkilöllä, mutta sitä edellisen puolen vuoden aikana paljon enemmän, noin 5 750 henkilöllä. Viimeisen kolmen kuukauden aikana korkeakoulutettujen työttömyyden nousu ei ole hidastunut, pikemminkin päinvastoin.
Tiedot työttömien määristä suoritetun korkeakoulututkinnon mukaan löytyvät taulukosta 6 katsauksen lopussa.
Muiden kuin korkeakoulutettujen työttömyys (katso kuvio 5) on viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut kausivaihtelusta puhdistettujen lukujen perusteella noin 9 050 henkilöllä. Se on merkittävästi vähemmän kuin vajaan 15 900 työttömän lisäys sitä edeltäneellä puolen vuoden jaksolla. Viimeisen kolmen kuukauden aikana työttömyyden kasvu näyttäisi jälleen jonkin verran kiihtyneen. Aika näyttää, onko tämä kiihtyminen tilapäinen vai pysyvämpi ilmiö.

Kuvio 5: Muiden kuin korkeakoulutettujen työttömien määrä (ei sisällä lomautettuja)
Vuoden sisällä valmistuneiden työttömyys kasvaa taas
Vuoden sisällä valmistuneita oli lokakuun lopussa työttömänä noin 18 110 henkilöä, mikä on runsaat 4 540 enemmän kuin vuotta aiemmin (taulukko 4). Korkeakoulutettuja tästä lisäyksestä oli 819 ja muita kuin korkeakoulutettuja 3 724.
Kuvio 6 näyttää, että vuoden sisällä valmistuneiden työttömyys on jatkanut selkeää kasvuaan. Niinpä touko-, kesä ja heinäkuussa nähty työttömyyden väheneminen on ainakin toistaiseksi osoittautunut harmillisen tilapäiseksi. Työmarkkinoille saattoi silloin hakeutua tavanomaista vähemmän valmistuneita.
Myös työttömien vuoden aikana valmistuneiden korkeakoulutettujen (kuvio 7) määrä vähentyi selvästi touko–heinäkuussa, mutta on kohonnut uudelleen elo–lokakuussa. Nousu painottuu alemman korkea-asteen suorittaneisiin.

Taulukko 4: Työttömät vuoden sisällä valmistuneet koulutusasteen mukaan (pois lukien lomautetut)

Kuvio 6: Vastavalmistuneiden työttömyys (kausipuhdistettu, ei sisällä lomautettuja)

Kuvio 7: Työttömät vuoden sisällä valmistuneet korkeakoulutetut (kausipuhdistettu)
Liitetaulukot

Taulukko 5: Kokoaikaisesti lomautetut suoritetun tutkinnon mukaan

Taulukko 6: Työttömät korkeakoulutetut suoritetun tutkinnon mukaan