Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt – työttömyyskatsaus syyskuu 2020

Korkeakoulutettujen työttömien määrä oli vuoden 2020 elokuun lopussa yhteensä 44 275, joka on 7 869 henkilöä (+21,6 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Myös korkeakouluista vastavalmistuneiden työttömien määrä on lisääntynyt vuoden aikana. Työttömänä oli elokuun 2020 lopussa 3 906 (+36,1 %) korkeakoulusta vastavalmistunutta henkilöä.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Luvut eivät sisällä lomautettuja.

 

Ohessa syyskuun 2020 työttömyyskatsaus, jossa luvut ovat elokuun lopun tilanteesta.

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt Työttömyyskatsaus syyskuu 2020

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt nopeasti – työttömyyskatsaus huhtikuu 2020

Lomautettujen määrä on kevään aikana lisääntynyt huomattavasti muuta työttömyyttä enemmän. Lomautetut mukaan lukien korkeakoulutettujen työttömien määrä oli maaliskuun lopussa 45 360 henkilöä. Määrä on 11 017 henkilöä (+32,1 %) enemmän, kuin vuotta aiemmin. Olemme julkaiseet lomautuksista erillisen katsauksen.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Työttömyyskatsauksen luvut eivät sisällä lomautettuja.

Ohessa huhtikuun 2020 työttömyyskatsaus pdf-tiedostona

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt nopeasti Työttömyyskatsaus huhtikuu 2020

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt – työttömyyskatsaus maaliskuu 2020

Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvusuunnassa. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2020 helmikuun lopussa yhteensä 35 654. Määrä on 1 084 henkilöä (+3,1  prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Katsauksen julkaisuajankohtana on selvää, että maaliskuusta alkaen työllisyystilanne on heikentynyt rajusti koronaviruksen leviämisen ja sen ehkäisemiseksi tehtyjen toimien seurauksena.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Katsauksen luvut eivät sisällä lomautettuja.

Ohessa katsaus pdf-tiedostona.

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt Työttömyyskatsaus maaliskuu 2020 Artikkeli 4_2020

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt – helmikuun 2020 työttömyyskatsaus

Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2020 tammikuun lopussa yhteensä 36 561. Määrä on 856 henkilöä (+2,4 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömistä alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 19 770 (muutos vuoden aikana +2,1 %) ja ylemmän 15 482 (+2,6 %). Tutkija-asteen koulutuksen suorittaneita oli työttömänä 1 309 (+4,2 %).

Kaikkiaan vuoden 2020 tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Suomessa 232 316, joka on 1,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Luvut eivät sisällä lomautettuja.

Katsaus on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt Työttömyyskatsaus helmikuu 2020

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt – tammikuun 2020 työttömyyskatsaus

Työttömistä alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 19 535 (muutos vuoden aikana +1,1 %) ja ylemmän 15 620 (+2,2 %). Tutkija-asteen koulutuksen suorittaneita oli työttömänä 1 276 (+6,1 %).

Kaikkiaan vuoden 2019 lopussa työttömiä työnhakijoita oli Suomessa 235 046, joka on 2,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Korkeakoulutusta matalammilla koulutusasteilla työttömien määrä vähenee edelleen.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Luvut eivät sisällä lomautettuja

Katsaus on käytettävissä ohessa

Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt Työttömyyskatsaus tammikuu 2020

Korkeakoulutettujen työttömien määrä edellisvuoden tasolla, mutta nousu on alkanut – työttömyyskatsaus lokakuu 2019

Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2019 syyskuun lopussa yhteensä 34 305. Määrä on 6 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömistä alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 17 968 (muutos vuoden aikana −1,2 %) ja ylemmän 15 091 (+0,9 %). Tutkija-asteen koulutuksen suorittaneita oli työttömänä 1 246 (+7,6 %).

Korkeakoulutettujen työttömien määrä edellisvuoden tasolla, mutta nousu on alkanut Työttömyyskatsaus lokakuu 2019

 

Korkeakoulutettujen työttömien määrä edellisvuotta alhaisemmalla tasolla, mutta nousu alkanut – työttömyyskatsaus syyskuu 2019

Korkeakoulutettuja työttömiä oli elokuun 2019 lopussa yhteensä 36 406. Määrä on 605 henkilöä eli 1,6 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Työttömistä alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 18 826 (muutos vuoden aikana −2,8 %) ja ylemmän 16 259 (−0,5 %). Tutkija-asteen koulutuksen suorittaneita oli työttömänä 1 321 (+0,8 %) eli määrä on jo viimevuotista suurempi.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Luvut eivät sisällä lomautettuja.

 

Korkeakoulutettujen työttömien määrä edellisvuotta alhaisemmalla tasolla mutta nousu alkanut Työttömyyskatsaus syyskuu 2019

Korkeakoulutettujen työttömien määrä edellisvuotta matalammalla tasolla, mutta nousu on alkanut – työttömyyskatsaus elokuu 2019

Työttömyys on kääntymässä nousuun. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on vielä edellisvuotta alhaisemmalla tasolla, mutta kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi näyttää työttömyyden kääntyneen jo noususuuntaan. Korkeakoulutettuja työttömiä oli heinäkuun 2019 lopussa yhteensä 44 645. Määrä on 1 574 henkilöä eli 3,4 prosenttia alhaisempi kuin vuotta aiemmin.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Luvut eivät sisällä lomautettuja.

 

Korkeakoulutettujen työttömien määrä edellisvuotta matalammalla tasolla, mutta nousu alkanut Työttömyyskatsaus elokuu 2019 – artikkeli 9/2019

Korkeakoulutettujen työttömien määrä on edellisvuotta alhaisemmalla tasolla, mutta lasku pysähtynyt – työttömyyskatsaus toukokuu 2019

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on edellisvuotta matalammalla tasolla, mutta kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi näyttää työttömyyden laskun pysähtyneen. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2019 huhtikuun lopussa yhteensä 33 056. Määrä on 2 551 henkilöä eli 7,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin.

Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastoihin. Luvut eivät sisällä lomautettuja.

Lue lisää:

Työttömyyskatsaus, toukokuu 2019 (pdf)