Akava Works

Digitalisaatio ja työn muutos – teknostressiä ja teknoimua

Artikkelissa luodaan kokonaiskuvaa siitä, miten digitaalisten ratkaisujen käyttö työssä muuntuu tuottavuuskasvuksi. Kirjoitus tuo yhteen tuottavuutta ja osaamista sekä työn voimavara- ja kuormitustekijöitä koskevaa tutkimuskirjallisuutta tarkastellen digitalisaatiota ja työn muutosta.

Kirjoituksessa pohditaan, voisiko digitalisaation avulla saavuttaa suurempaa tuottavuushyötyä kuin nykyisin. Erityisesti panostamalla osaamisen kehittämiseen monipuolisesti voitaisiin toisaalta vähentää tietotekniikan käytöstä aiheutuvia kuormitustekijöitä, toisaalta vahvistaa siitä kumpuavia voimavaratekijöitä.

Teknostressi on ihmisen kokemus tilanteesta, jossa tietotekniikan käyttö hidastaa tai häiritsee työntekoa niin, että tämä alkaa kuormittaa ja vaikeuttaa työn tavoitteiden saavuttamista.

Artikkeli on osa Akavan Työhyvinvoinnilla työllisyyttä -hanketta.

Kirjoittaja:

Sinimaaria Ranki toimii Työterveyslaitoksessa johtavana asiantuntijana. Hän vetää Hybridi-, etä- ja lähityöprojektia (HELP), jossa luodaan kokonaiskuvaa työelämän tulevaisuuteen vaikuttavista tekijöistä tiiviissä yhteistyössä tutkijoiden, päättäjien ja työpaikkojen kanssa.

Artikkeli on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Digitalisaatio ja työn muutos – teknostressiä ja teknoimua

Huippuosaajien pikakaistat Kanadan ja Viron maahanmuuttopolitiikassa – mitä Suomi voisi oppia?

Suomessa on rakenteilla maahantuloa nopeuttava pikakaista erityisosaajille ja kasvuyrittäjille. Artikkeli tarkastelun kohteen ovat Kanadan nopeutetut polut huippuosaajille sekä Viron startup­viisumit kasvuyrittäjille. Artikkelissa kuvataan myös maahanmuuton lupaprosessin nykytilanne Suomessa ja tuleva pikakaistamalli.

Avainkysymys on työmarkkinoiden kyvykkyys hyödyntää kansainvälistä osaamista.

Suomessa on tehty paljon toimenpiteitä kansainvälisten osaajien rekrytoinnin helpottamiseksi ja kasvuyritysten houkuttelemiseksi maahan. Esimerkiksi erityisasiantuntijoiden lupaprosessin nopeus vaikuttaa olevan jo tasolla, jossa sen nopeuttaminen ei enää merkittävästi palvele päämäärä eli osaavan työvoiman saamista työmarkkinoille. Avainkysymys on työmarkkinoiden kyvykkyys hyödyntää kansainvälistä osaamista, ja luoda siitä arvoa sekä itselleen, tulijoille että koko yhteiskunnalle.

Työperäisen maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein Suomen yhteiskunnallisista vahvuuksista, vapaa-ajasta, palveluista, rauhasta ja turvallisuudesta. Ne ovat tärkeitä arvoja monille ihmisille, mutta niiden varassa on vaikea saada osaavaa työvoimaa ja kasvuyrityksiä kiinnostumaan. Kun kyseessä ovat juuri työ- ja uraorientoituneet ihmiset, jotka ovat uransa vuoksi valmiita lähtemään toiselle puolelle maailmaa, olisi huomio kiinnitettävä entistä selkeämmin työmarkkinoihin ja urapolkuihin.

Kirjoittaja

Mika Raunio toimii erikoistutkijana Siirtolaisuusinstituutissa. Hän on tutkinut muuttoliikettä innovaatioympäristöjen ja aluekehityksen näkökulmasta lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa vuodesta 1999. Raunio on osallistunut myös kehittämistyöhön ja kirjoittanut muun muassa kansallisen Talent Boost-ohjelman taustaraportteja (esim. ”Innovaatiotalouden maahanmuuttopolitiikkaa” 2015) ja Tampereen kaupungin kansainvälisen osaamisen ja maahanmuuton strategisen ohjelman vuonna 2019.

Raportti on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Huippuosaajien pikakaistat Kanadan ja Viron maahanmuuttopolitiikassa – mitä Suomi voisi oppia?

Työhyvinvoinnin tuottavuusvaikutukset tutkimuksen valossa

Johtamis- ja laatukirjallisuudessa käsitellään työoloja ja tuottavuutta monista näkökulmista, mutta pulmana on ollut mitata, miten työ hyvinvoinnin ulottuvuudet ja työn tulokset kytkeytyvät toisiinsa. Tieteellisissä tutkimuksissa on tutkittu asiaa sekä yksilötasolla että yritys- ja työyhteisötasolla. Tässä artikkelissa käsitellään molemmista tarkastelukulmista tehtyjä meta-analyysejä.

Yksilötasoa koskevissa tutkimuksissa on osoitettu työn voimavarojen ja työsuoritusten välinen yhteys. Näissä työn voimavaroja ja työsuorituksia on voitu mitata sekä subjektiivisesti perustuen joko omaan, kollegan tai esihenkilön arvioon että objektiivisesti perustuen yritysten kirjanpitoon tai suoritusta mittaaviin rekistereihin. Näissä tutkimuksissa on löydetty positiivinen yhteys henkilöiden työtyytyväisyyden ja hyvän suoriutumisen välillä. Vastaavasti yritys- tai työyhteisötasolla tehdyissä suuriin (Gallupin) kyselyaineistoihin perustuvissa tutkimuksissa on myös löydetty selkeä tilastollinen yhteys työhyvinvoinnin ja tuottavuuden välillä.

Työhyvinvointiin päästään pitkäjänteisellä henkilöstöä arvostavalla johtamisella.

Tutkimuksissa ei kuitenkaan ole voitu ratkaista, johtuuko koettu työhyvinvointi yrityksen menestyksestä vai päinvastoin yrityksen tuottavuus yrityksen hyvistä työoloista. Joka tapauksessa tutkimuksista ilmenee, että tehtävissään paremmin suoriutuvat henkilöt ovat työoloihinsa tyytyväisempiä kuin muut työntekijät. Samaan havaintoon on päädytty myös yritys- tai työyhteisötasolla eli hyvin menestyvissä yksiköissä henkilöstö on työoloihinsa tyytyväinen. Tästä seuraa kysymys, voidaanko tuottavuuteen vaikuttaa työoloja parantamalla.

Työhyvinvointia ja työoloja on pyritty parantamaan erilaisilla toimenpiteillä (interventioilla). Tutkimuksissa tällaisten toimenpiteiden vaikutukset ovat kuitenkin jääneet lyhytkestoisiksi ja niiden hyöty on ollut suurimmillaan kolmen kuukauden aikana toimenpiteen jälkeen, minkä jälkeen vaikutus on nopeasti vähentynyt. Tutkimuksissa on kuitenkin päädytty siihen, että kolmen kuukauden aikana saatu hyöty ylitti toimenpiteiden kustannukset.

Vaikka emme kyenneet osoittamaan, että työhyvinvointi lisäisi tuottavuutta, voidaan katsauksemme perusteella todeta, että työhyvinvointi on keskeinen tekijä hyvin menestyvien yksilöiden ja organisaatioiden taustalla. Työhyvinvointia ei voida ylläpitää johtamistemppujen avulla, vaan siihen päästään pitkäjänteisellä henkilöstöä arvostavalla johtamisella, jota voidaan tukea hyvinvointia edistävillä toimilla.

Artikkeli on osa Työhyvinvoinnista työllisyyttä -hanketta.

Kirjoittajat

Juha Eskelinen (KTT) on projektitutkijana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa ja toimii yrittäjänä tutkimus- ja konsultointitoimisto Melkior Oy:ssä. Juhan tutkimuskohteita ovat muun muassa tuottavuuden mittaus ja työelämän toimenpiteiden tuottavuusvaikutukset.

Pekka Ilmakunnas on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen emeritusprofessori ja Suomalaisen Tiedeakatemian hallituksen jäsen. Hän on tutkinut erityisesti työmarkkinoita.

Markku Kuula on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun logistiikan professori ja tieto- ja palvelujohtamisen laitoksen johtaja. Tällä hetkellä Kuula on Aalto-yliopisto professorineuvoston puheenjohtaja. Hän toimii myös aktiivisesti kansainvälisissä tieteelisissä järjestöissä ja on ollut vuodesta 2014 alkaen European Decision Science Institute (EDSI) hallituksessa.

Artikkeli on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Työhyvinvoinnin tuottavuusvaikutukset tutkimuksen valossa

Työterveyshuollon merkitys lyhytaikaisen työkyvyttömyyden ehkäisijänä – Kelan näkökulma

Artikkelissa tarkastellaan työterveyshuollon asemaa lyhytaikaisen työkyvyttömyyden ehkäisijänä Kelan näkökulmasta. Artikkeli nostaa esiin työkyvyttömyyden kustannukset ja pohtii suomalaisen työelämän piirteitä työterveyden ja työkyvyn kannalta sekä tuo tietoa sairauspäivärahojen käytöstä, jakaumasta ammattiaseman ja sukupuolen mukaan sekä näiden kehityksestä. Artikkelissa pohditaan myös työterveyshuollon merkitystä ja sen korvaustason muutosten vaikutusta.

Sairauspäivärahoja saaneiden henkilöiden määrä on vähentynyt, mutta kustannukset ovat kasvaneet 50 vuodessa nelinkertaiseksi, 800 miljoonaan euroon. Työterveyshuollon keskimääräinen kustannus työntekijää kohti on kasvanut 1970-luvun alle 50 eurosta nykypäivän lähes 200 euroon.

Työkyvyttömyyden kustannuksiin voidaan vaikuttaa.

Työkyvyn hallintamalli ja siihen sidottu korkeampi korvausprosentti ei pelkästään kannusta työnantajia yhteistyöhön ja lisäämään ennaltaehkäisevää toimintaa, vaan tarvitaan myös sairaanhoitoa tukemaan työterveysyhteistyötä. Kelan työterveyshuollon korvausjärjestelmällä on tärkeä merkitys työkyvyn ja työkyvyttömyyden ehkäisyssä. Vaikuttavuuteen perustuvan ja kannustavan korvausjärjestelmän kehittäminen sekä työ- että opiskeluterveydenhuoltoon saattaisi tuoda kustannussäästöjä ja auttaisi suuntaamaan resursseja työkyvyttömyyden ehkäisyyn.

Kirjoittaja

Riitta Luoto työskentelee ryhmäpäällikkönä Kelan tutkimusyksikössä. Hän on ylilääkäri, LT, dosentti, terveydenhuollon ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Hänellä on eMBA-tutkinto sekä terveydenhuollon tietotekniikan ja vakuutuslääketieteen erityispätevyys.

Artikkeli on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Työterveyshuollon merkitys lyhytaikaisen työkyvyttömyyden ehkäisijänä Kelan näkökulma

Koetun työkyvyn kehitys Suomessa sekä sen yhteydet psyykkiseen kuormittuneisuuteen vuodesta 2017 koronapandemian keskelle

Tässä artikkelissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijat avaavat koetun työkyvyn kehitystä Suomessa, erityisesti koronapandemian aikana. Artikkeli on osa Työhyvinvoinnista työllisyyttä -hanketta.

Artikkelissa työkyky määritellään ihmisen toimintakykynä suhteessa työn hänelle asettamiin vaatimuksiin. Artikkelissa kuvataan itse koetun työkyvyn kehitystä suomalaisessa väestössä aiemmin julkaistujen tulosten pohjalta, jotka on saatu laajoista, kansallisesti edustavista väestötutkimusaineistoista. Mahdollisia koronapandemian vaikutuksia työkyvyn muutoksiin sekä työkyvyn ja psyykkisen kuormittuneisuuden yhteyksiin arvioidaan uusien analyysien pohjalta, jotka on tehty loppusyksystä 2020 ja vuoden 2021 alussa kerätyllä FinTerveys 2017 -seurantatutkimusaineistolla.

Mitä korkeampi koulutus, sitä paremmaksi koettu työkyky.

Itse koetun työkyvyn muutokset 2000-luvulla osoittavat, että aiempi pidemmän aikavälin myönteinen kehitys on hidastunut ja joiltakin osin heikentynyt. Koulutusryhmien väliset erot ovat säilyneet samansuuntaisina: mitä korkeampi koulutus, sitä paremmaksi koettu työkyky.

Koronapandemian ensimmäisten aaltojen aikana työkyvyssä havaittiin yksilötasolla muutoksia moneen suuntaan: työkykyarvion matalastakin alkutilanteesta voi päätyä hyvään työkykyyn. Psyykkinen kuormittuneisuus ennusti työkyvyn kehitystä. Psyykkisesti merkittävästi kuormittuneiden ryhmässä itse arvioitu työkyky oli jo vuonna 2017 selkeästi huonompi kuin muussa väestössä ja se heikkeni edelleen huomattavasti vuodesta 2017 vuoteen 2020, kun taas muussa väestössä työkyky ei muuttunut. Psyykkisesti kuormittuneiden työkyvyn kehitys on ollut erityisen huolestuttavaa ja heidän työkykyään olisi tärkeää pystyä kohentamaan.

Pandemiatilanteen pitkittyminen ja monet työelämän muutokset sekä laajemmat väestömuutokset, kuten väestön ikääntyminen, korostavat lisätutkimusten ja jatkuvan väestöseurannan tarvetta. Monissa ajankohtaisissa ohjelmissa ja hankkeissa pyritään edistämään sekä työelämän ulkopuolella että työelämässä olevien työkykyä erityisesti mielenterveyteen paneutuen. Jatkossa olennaista on näissä ohjelmissa syntyvien ja vaikuttaviksi arvioitujen hyvien käytäntöjen laaja käyttöönotto.

Kirjoittajat:

Päivikki Koponen, johtava asiantuntija, Hyvinvointivaikuttajat-osasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Marko Elovainio, tutkimusprofessori, Hyvinvointivaltion tutkimus ja uudistaminen -yksikkö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja professori, Helsingin yliopisto Seppo Koskinen, tutkimusohjelmajohtaja, Hyvinvointivaikuttajat-osasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Työkyky vuosina 2017 ja 2021 psyykkisen kuormituksen ryhmissä (korkea kuormitus ja ei korkeaa kuormitusta).
Työkyky vuosina 2017 ja 2021 psyykkisen kuormituksen ryhmissä (korkea kuormitus ja ei korkeaa kuormitusta).

Artikkeli on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Koetun työkyvyn kehitys Suomessa sekä sen yhteydet psyykkiseen kuormittuneisuuteen vuodesta 2017 koronapandemian keskelle

 

Paluu monimuotoiseen työn tulevaisuuteen

Työterveyslaitoksen monitieteinen ryhmä pohtii tässä artikkelissa työelämän muutoksia ja niiden vaikutusta työhyvinvointiin. Artikkeli on osa Työhyvinvoinnista työllisyyttä -hanketta.

Työn tekemisen paikka on entistä vahvempi työelämän jakolinja. Työkyvyn, työhyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä korostuu tarve räätälöidä ratkaisuja erikseen etätyöhön, lähityöhön tai näiden yhdistelmään. Samalla on otettava huomioon muutkin työn ja ammatin kuormitus- ja voimavaratekijät.

Työelämän polarisaatio näyttää voimistuvan muutosten vaikutuksesta, esimerkiksi koronan vaikutuksesta. Työhyvinvointi ja siihen vaikuttavat tekijät ovat yhä voimakkaammin tilannesidonnaisia. Työn tuottavuuden parantaminen, työkyvyttömyyden ehkäiseminen ja työhön osallistumisen lisääminen vaativat näissä oloissa uusien kuormitus- ja voimavaratekijöiden tunnistamista ja räätälöityjen ratkaisujen kehittämistä.

Arviot työkyvyttömyyden kustannuksista ovat päätähuimaavia. On arvovalinta, panostetaanko enemmän resursseja työkyvyttömyyden hoitamiseen vai työkykyä tukevien ratkaisujen kehittämiseen ja työn tuottavuuden lisäämiseen.

Artikkeli on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Paluu monimuotoiseen työn tulevaisuuteen

 

Työhyvinvointi ja työkyvyttömyysriskin pienentäminen julkisen alan työpaikoilla

Yksinomaan kunta-alalla henkilöstön sairauspoissaoloista ja työtapaturmista sekä työterveyshuollosta ja lopulta työkyvyttömyyseläkkeistä aiheutuu vuosittain välittömiä kustannuksia 1,2 miljardia euroa. Yksityisellä sektorilla tekemättömän työn kustannusten on arvioitu olevan 3,6 miljardia euroa vuosittain, ja kustannukset ovat korkeampia työntekijävaltaisissa organisaatioissa kuin toimihenkilöillä. Kun huomioidaan työkyvyttömyydestä aiheutuvat muut kulut, kokonaiskustannukset ovat vielä huomattavasti suuremmat. Pelkästään kunta-alalla ne nousevat 2 miljardiin euroon vuodessa.

Työkyvyttömyyden riski kasvaa henkilöstön ikääntymisen takia. Noin kolmasosan kunta-alan ja valtion henkilöstöstä eli yhteensä 215 000 työntekijän on ennustettu jäävän eläkkeelle vuoteen 2030 mennessä. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen on voimakkaasti painottunut yli 55-vuotiaiden ikäryhmään, minkä lisäksi työkyvyttömyydessä on suuria eroja ammattiryhmien välillä.

Työvoimapula on tunnistettu merkittäväksi tulevaisuuden riskiksi julkisen alan ammateista, erityisesti sosiaali- ja terveysalalla. Huomionarvoista on, että työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus on noussut selvästi viiden vuoden aikana hoitotyötä tekevissä ammateissa: osastonhoitajilla, yleis- ja erikoislääkäreillä, sairaankuljetuksen ensihoitajilla ja psykologeilla.

Nuorten, alle 30-vuotiaiden työntekijöiden pahoinvointi, sairauspoissaolot ja jopa eläköityminen ovat olleet kasvussa. On entistäkin tärkeämpää löytää keinoja tukea mielenterveyttä varhain.

Artikkeli on osa Työhyvinvoinnista työllisyyttä -hanketta.

Artikkelin kirjoittajat Laura Pekkarinen ja Kati Korhonen-Yrjänheikki

Kirjoittajat ovat Kevan asiantuntijoita. VTT Laura Pekkarinen toimii tutkimuspäällikkönä ja TkT Kati Korhonen-Yrjänheikki työnantaja-asiakkuus ja työkykyjohtajana.

Artikkeli on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Työhyvinvointi ja työkyvyttömyysriskin pienentäminen julkisen alan työpaikoilla

 

Työkyvyttömyyden kehitys ja eläkkeiden rahoitus

Artikkelissa arvioidaan työkyvyttömyyseläkeriskin tulevan kehityksen vaikutusta eläkejärjestelmään ja julkiseen talouteen vuoteen 2050 asti käyttäen kolmea vaihtoehtoista skenaariota työkyvyttömyyden kehityksestä. Artikkeli on osa Työhyvinvoinnista työllisyyttä -hanketta.

Työkyvyttömyyseläkkeillä on iso merkitys yhteiskunnallisesti ja työeläkejärjestelmän kannalta. Vuonna 2020 työkyvyttömyyseläkkeiden menot olivat työeläkejärjestelmässä noin 1,7 miljardia euroa. Työurien ennenaikainen katkeaminen lyhentää työuria ja laskee suomalaisen keskimääräistä eläkeikää.

Taloudelliset vaikutukset näkyvät työllisten, verotulojen ja bruttokansantuotteen määrissä sekä työeläkemaksussa. Sekä inhimillisestä näkökulmasta että yhteiskunnan kannalta voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä, jos työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä pystytään ehkäisemään tehokkaammin. Eläkkeiden rahoituksen kannalta työkyvyttömyyden väheneminen on jopa merkittävämpi kuin muut työuria pidentävät keinot

Kirjoittajat: Jaakko Kiander, Susan Kuivalainen, Mikko Laaksonen, Kaarlo Reipas

Kirjoittajat ovat eläkejärjestelmän asiantuntijoita Eläketurvakeskuksessa. Artikkelin kirjoitusajankohtana Jaakko Kiander toimi johtajana, Susan Kuivalainen tutkimusosaston osastopäällikkönä, Mikko Laaksonen erikoistutkijana ja Kaarlo Reipas matemaatikkona Eläketurvakeskuksessa.

Artikkeli on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Työkyvyttömyyden kehitys ja eläkkeiden rahoitus Akava Works -artikkeli 11_2021

Halvan julkisen velan kustannukset paljastuvat vasta seuraaville sukupolville

Suomen valtio ja kunnat ovat runsaan vuosikymmenen ajan jatkuvasti ottaneet velkaa julkisten menojen rahoittamiseen. Julkisuudessa on kiistelty siitä, kuinka suurta huolta julkinen velkaantuminen aiheuttaa erityisesti, kun korot ovat olleet poikkeuksellisen alhaisia. Kasvaneesta velasta huolimatta korkomenot ovat pienentyneet.

Viime vuosien velkaantuminen on kuitenkin monesta syystä kestämätöntä. Sen varaan ei voida laskea, että korot pysyisivät ikuisesti matalina, erityisesti, jos julkinen velka jatkaa kasvuaan. Mitä suurempi velka on, sitä suuremman taakan mahdollinen korkojen nousu aiheuttaa.

Kasvavalla julkisella velalla on kustannus silloinkin, kun yleinen korkotaso pysyy alhaisena, koska se rajoittaa velanottomahdollisuuksia tulevina vuosina. Velanottovaraa olisi syytä säilyttää tulevia mahdollisia talous- tai muita kriisejä ajatellen. Julkista taloutta on syytä tervehdyttää nyt, kun talous on noususuhdanteessa, jotta vältyttäisiin kipeistä toimista taantumassa, jolloin seuraukset syventäisivät ahdinkoa.

Keskuspankkien kasvava merkitys julkisen sektorin rahoittamisessa ei myöskään poista velkaantumisen riskejä. Myös keskuspankin kautta otettua velkaa täytyy hoitaa.

Ei myöskään enää voi laskea sen varaan, että talouden kasvu hoitaa ongelmat. Tulevien sukupolvien velanhoitokykyä rajoittavat muun muassa työikäisen väestön supistuminen, ikääntyvän väestön aiheuttama huoltotaakka ja ilmastonmuutoksen haasteet.

Pamfletti on käytettävissä ohessa pdf-tiedostona

Halvan julkisen velan kustannukset paljastuvat vasta seuraaville sukupolville

Tutkintomuotoinen opiskelu yliopistosta valmistumisen jälkeen

Artikkelin aineistona on uraseurantakysely, joka lähetettiin vuonna 2018 niille henkilöille, jotka viisi vuotta aiemmin eli vuonna 2013 olivat suorittaneet ylemmän korkeakoulututkinnon suomalaisessa yliopistossa.

Vuonna 2013 yliopistosta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista ja uraseurantakyselyyn vastanneista henkilöistä 26 prosenttia oli suorittanut joitain tutkintomuotoisia opintoja viiden vuoden sisällä valmistumisesta. Suosituimpia olivat tieteelliset tai taiteelliset jatko-opinnot, joita oli suorittanut 13 prosenttia vastaajista. Vastaajista kahdeksan prosenttia oli suorittanut uuteen korkeakoulututkintoon tähtääviä opintoja ja yhtä suuri osuus oli suorittanut valmistumisen jälkeen muun määrittelemättömän tutkinnon.

Tieteellisiä tai taiteellisia jatko-opintoja suorittaneet eivät merkittävästi poikkea tutkintotyytyväisyyden tai koettujen työttömyysjaksojen osalta niistä vastaajista, jotka eivät ole suorittaneet valmistumisen jälkeen mitään tutkintomuotoisia opintoja. Jatko-opintoja suorittaneet kokevat myös muita useammin työnsä vastaavan vaativuudeltaan hyvin heidän yliopistollista koulutustaan. Vastaavasti jatko-opintoja suorittaneet kokevat hieman muita useammin saaneensa yliopistolta hyvät taidot ja työelämävalmiudet.

Valmistumisen jälkeen uuteen korkeakoulututkintoon tähtääviä opintoja tai muun määrittelemättömän tutkinnon suorittaneet ovat muita useammin tyytymättömiä alkuperäiseen yliopistotutkintoonsa. Näissä ryhmissä myös työttömyysjaksot sekä kokemus nykyisen työn vaativuuden epäyhteensopivuudesta alkuperäisen tutkinnon kanssa on yleisempää. Lisäksi näissä ryhmissä koetaan useammin yliopiston antaneen riittämättömät työelämävalmiudet.

Artikkeli on ohessa käytettävissä pdf-tiedostona

Tutkintomuotoinen opiskelu yliopistosta valmistumisen jälkeen