Selvitys kuvaa korkeasti koulutettuja osakeyhtiöiden omistajia ja heidän yrityksiään vuosina 2006–2021.
Työttömien työnhakijoiden määrä on vähentynyt selvästi jo reilun vuoden ajan. Myös korkeakoulutettujen vastavalmistuneiden työllisyyskehitys on ollut valoisa.
Kokoaikaisesti lomautettujen määrä jatkoi odotetusti laskuaan. Työttömyys saattaa olla uudelleen hienoisessa nousussa. Erittäin lupaava uutinen on, että pitkäaikaistyöttömyyden nousu hidastui toukokuussa merkittävästi. Pitkäaikaistyöttömyyden suunta lähikuukausina on huippukiinnostava.
Artikkelissa tarkastellaan valmistumisen jälkeen suoritettuja tutkintopohjaisia opintoja, niihin hakeutuneiden tutkintotyytyväisyyttä, työttömyysjaksoja, nykyisen työn vaativuutta sekä alkuperäisen yliopistotutkinnon antamia taitoja.
Helmikuun 2021 lopussa oli kaikkiaan 14 128 vastavalmistunutta työtöntä. Heistä korkeakoulutettuja oli 3 604 ja muita kuin korkeakoulutettuja 10 524. Ylemmän korkea-asteen suorittaneiden vastavalmistuneiden tilanne eroaa muista vastavalmistuneista, sillä heidän osaltaan työttömien määrä ei ole kääntynyt laskuun.
Artikkeli tuo näkökulmia yliopistojen ja yritysten yhteistyöhön tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Siinä kuvataan tapausesimerkkinä Nokian TKI-toimintaa, jolla oli tärkeä merkitys Suomen teknologisessa kehityksessä ja kansantaloudelle, mutta myös kansainvälisesti matkaviestinteknologian edelläkävijänä. Artikkeli nostaa esiin TKI-toiminnan rahoitusmalleja ja menestyksellisiä yhteistyötapoja.
Korkeakoulutettujen työttömyys alkoi nousta koronapandemian ja siihen liittyvien rajoitustoimien alettua keväällä. Kasvu jatkui kesän aikana, vaikka heinäkuusta elokuuhun on tapahtunut ajankohdalle tyypillinen lasku.
Korkeakoulutettujen työttömyys kääntyi maaliskuussa koronapandemian ja siitä seuranneiden rajoitustoimien alkamisen myötä nopeasti rajuun kasvuun. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2020 huhtikuun lopussa yhteensä 42 256. Määrä on 9 200 henkilöä (+27,8 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.
Korkeakoulutettujen työttömyys kääntyi nopeasti rajuun kasvuun maaliskuussa koronaepidemian rajoitustoimien alettua. Korkeakoulutettuja työttömiä oli maaliskuun 2020 lopussa yhteensä 37 725. Määrä on 4 408 henkilöä (+13,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. On odotettavissa, että huhtikuussa kasvu on yhä nopeutunut.
Koronaviruksen lamaannuttava isku talouteen näkyy nyt selvästi. Työntekijöiden lomautukset ovat nousseet historiallisen jyrkästi.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.