Heikko työllisyys nakertaa palkkasumman kasvua
Suomen talouden palkkasumma kasvoi Tilastokeskuksen työpäiväkorjatun palkkasummakuvaajan mukaan vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 1,7 prosenttia vuotta aiemmasta. Toisella neljänneksellä kasvu oli 2,6 prosenttia vuotta aiemmasta (taulukko 1). Työpäiväkorjaus (kalenterikorjaus) madaltaa kasvulukua tammi–maaliskuun osalta ja nostaa sitä huhti–kesäkuun osalta. Ilman korjausta kumpikin kasvuluku olisi 2,1 prosenttia.
Kalenterikorjaus on tänä vuonna vaikuttanut lähinnä yksityisen sektorin palkkasumman kasvulukuun. Sen sijaan vaikutus julkisten toimialojen palkkasummaan on jäänyt vähäiseksi. Palaamme sektorijakoon tarkemmin tuonnempana.
Tiedot palkkasummasta ovat tarkentuneet ajan myötä suuremmiksi erityisesti yksityisellä sektorilla. Niinpä myös tässä esitetyt uusimmat luvut saattavat edelleen korjaantua lähikuukausien aikana. Ne ovat jo kertaalleen muuttuneet heinäkuun kuukausitietojen julkistamisen yhteydessä.
Kuvio 1 näyttää palkkasummakuvaajan kehityksen kuukausittain kausivaihtelusta puhdistettuna. Palkkasumman hidas kasvu johtuu pääasiassa työllisyyden heikkenemisestä. Kasvua hidastaa myös se, että hyvin palkattu työ on vähentynyt suhteellisesti enemmän kuin muu työ. Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut suhteellisesti enemmän kuin työttömyys kokonaisuutena.

Kuvio 1: Koko talouden palkkasummakuvaaja kuukausittain (kausipuhdistettu)
Taulukko 1 näyttää, että toisella neljänneksellä palkkasummakuvaaja kasvoi vuotta aiemmasta nopeammin kuin neljännesvuositilinpidon palkkasumma. Ilman palkkasummakuvaajan kalenterikorjausta muutos olisi kuitenkin parin desimaalin tarkkuudella samaa suuruusluokkaa.

Taulukko 1: Talouden palkkasumma, työllisyys ja keskipalkka (neljännesvuosittain)
Neljännesvuositilinpidon tietojen perusteella voidaan laskea, kuinka paljon palkat ovat keskimäärin nousseet työntekijää tai tehtyä työtuntia kohden. Keskipalkka työllistä kohden on kasvanut nopeammin kuin koko palkkasumma, koska työllisten määrä on vähentynyt. Nousuvauhti oli kuluvan vuoden alkupuoliskolla 2,5–3 prosentin luokkaa eli jokseenkin saman verran kuin ansiotasoindeksin kasvu. Tehtyä työtuntia kohden lasketun keskipalkan nousu on ollut tätä ripeämpää, keskimäärin 4,5 prosenttia, koska työtunnit ovat vähentyneet työllisten määrää enemmän.
Työllisyyden heikentyminen rasittaa sekä yksityistä että julkista sektoria
Taulukko 2 ja kuvio 2 näyttävät palkkasumman kehityksen yksityisellä ja julkisella sektorilla. Kuvio 2 näyttää, että yksityisen sektorin palkkasumma lähinnä aaltoili edestakaisin vuonna 2023. Vuoden 2024 aikana se kääntyi loivasti nousevalle trendille, joka jatkuu edelleen. Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä yksityisen sektorin palkkasumma kasvoi 2,6 prosenttia (ilman kalenterikorjausta 2,0 prosenttia).
Yksityisen sektorin työllisyys heikkeni vuoden 2025 alkupuoliskolla sekä työllisten että tehtyjen työtuntien määrällä mitattuna. Sen perusteella tiedämme, että keskipalkat kohosivat nopeammin kuin palkkasumma. Tätä neljännesvuositilinpidon palkkasummatietoa ei ole vielä saatavilla sektorikohtaisesti. Palkkasummakuvaajan perusteella voimme kuitenkin arvioida, että keskipalkka on noussut noin 2,8 prosenttia työllistä kohden ja supistunut hieman työtuntia kohden (kun emme huomioi kalenterikorjausta).
Julkisen sektorin työllisyys on vähentynyt selvästi kuluneen vuoden aikana sekä työntekijöiden määrällä että tehdyillä työtunneilla mitattuna. Palkkasumma on kasvanut julkisella sektorilla vahvemmin kuin yksityisellä puolella, ja keskipalkat ovat kohonneet hyvinkin vauhdikkaasti. Ripeä keskipalkkojen nousu selittynee ennen kaikkea hyvinvointialueiden palkkaohjelmalla. Samoja tehtäviä hoitavien henkilöiden palkkoja harmonisoidaan periaatteessa kuoppakorotuksilla.
Viimeisten eli heinäkuun tietojen mukaan palkkasumman trendikasvu on julkisella sektorilla hidastunut merkittävästi 2,7 prosentin paikkeille ja yksityisellä sektorilla noin 1,2 prosenttiin.

Taulukko 2: Yksityisen ja julkisen sektorin palkkasumma, työllisyys ja keskipalkka

Kuvio 2: Yksityisen ja julkisen sektorin palkkasummakuvaajat kuukausittain (kausipuhdistettu)
Päätoimialojen palkkasummien kehityksessä on suuria eroja
Taulukko 3 näyttää palkkasumman kehityksen päätoimialoilla. Rahoitus- ja vakuutustoiminta sekä julkiset palvelut erottuvat pidemmältä ajalta edukseen muita yksityisiä aloja suuremmalla palkkasumman kasvullaan.
Teollisuuden palkkasumman kasvu piristyi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä pitkästä aikaa suuremmaksi kuin koko talouden. Se on lupaava merkki.
Rakentamisen palkkasumma on jo pidempään kehittynyt huomattavasti heikommin kuin koko talouden tai yksityisen sektorin palkkasumma. Viimeisen kolmen vuosineljänneksen aikana se on kuitenkin kasvanut niukasti vuotta aiemmasta. Hyvin matala kasvuvauhti kertoo siitä, että ala on edelleen vaikeuksissa, eikä sen työllisyys ole vielä alkanut elpyä.
Kaupan alojen palkkasumma kasvoi kuluvan vuoden alkupuoliskolla niukasti yksityisten alojen keskivertoa vaisummin. Vaimean oloinen kasvuvauhti saa epäilemään, että työpaikat ovat viimeksi kuluneen vuoden aikana vähentyneet.
Yksityisten terveys- ja sosiaalipalveluiden palkkasumma kasvoi vielä vuonna 2024 selvästi vauhdikkaammin kuin koko talouden tai yksityisen sektorin. Nousutahti on sittemmin hiipunut selvästi, ja kuluvan vuoden huhti–kesäkuussa palkkasumma jopa supistui hieman vuotta aikaisemmasta. Tämä viittaa työllisyyden heikkenemiseen. Myös yksityisten koulutuspalveluiden palkkasumma on alkanut supistua.
Muiden palvelualojen palkkasumma on kasvanut hitaammin kuin koko talouden palkkasumma.

Taulukko 3: Palkkasumma päätoimialoittain

Kuvio 3: Eräiden päätoimialojen palkkasummakuvaajat kuukausittain (kausipuhdistettu)
Yksityiskohtaisempi toimialatarkastelu
Tarkastelemme seuraavassa lyhyesti ja valikoidusti palkkasummien kehitystä taulukossa 3 mainittujen päätoimialojen alatoimialoilla. Kiinnostunut lukija löytää yksityiskohtaiset tiedot linkkien takaa taulukoista. Mainittakoon, että palkkasummien muutokset taulukoihin on laskettu kuukausidatasta. Joissakin kohdin prosenttiluvut voivat poiketa niukasti Tilastokeskuksen tietokannan luvuista.
Koko teollisuuden palkkasumman kasvu alkoi kiihtyä vuoden 2024 lopulla. Kuluvan vuoden tammi–maaliskuu oli hieman vaisu, mutta nyt nousuvauhti näyttää asettuneen kolmen prosentin tuntumaan. Piristyminen tulee tehdasteollisuudesta, jonka näkymät ovat kohentuneet vaikean vuoden 2024 jälkeen. Valmistavan teollisuuden palkkasumman nykyinen noin vajaan 3 prosentin kasvu ei enää indikoi suurempaa työpanoksen vähenemistä.
Vahvinta palkkasumman kasvu on tänä vuonna ollut kaivostoiminnassa, jopa 5 prosentin luokkaa. Kasvu on jatkunut tasaisen vahvana myös viemäri- ja jätevesihuollossa. Sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollon palkkasumman aiempi tuhti nousu näyttää koko lailla lopahtaneen, minkä seurauksena kasvuluku hiipui toisella neljänneksellä pitkästä aikaa hitaammaksi kuin koko teollisuuden.
Tehdasteollisuuden päätoimialoista palkkasumma kasvoi vuoden 2025 alkupuoliskolla vahvimmin metalliteollisuudessa. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden lähes 11 prosentin kasvu toisella neljänneksellä selittyy kuitenkin pääasiassa hyvin heikolla huhtikuulla vuotta aiemmin. Metsäteollisuuden palkkasumman suotuisa kasvu toisella neljänneksellä selittyy myös vuoden 2024 heikolla huhtikuulla.
Elintarviketeollisuudessa palkkasumma on viime aikoina kasvanut varsin tasaista parin prosentin vauhtia. Tekstiiliteollisuudessa palkkasumman reipas kutistuminen on vaihtunut vaatimattomaan kasvuun.
Kemianteollisuuden palkkasumma kasvoi vuoden 2024 ajan vauhdikkaammin kuin koko tehdasteollisuuden, mutta oli kuluvan vuoden alkupuoliskolla sitä hitaampaa.
Teollisuuden tarkemmat alakohtaiset tiedot löytyvät täältä.
Elintarviketeollisuuden palkkasumma kasvoi vuoden 2025 alkupuolella noin 2 prosentin vauhtia vuotta aiemmasta. Kasvuvauhti oli selvästi hitaampi kuin vuonna 2024, jolloin se oli 3–4 prosenttia. Juomien valmistuksessa palkkasumma on kasvanut huomattavasti vauhdikkaammin kuin elintarvikkeiden valmistuksessa. Palkkasumman trendi näyttää juomien valmistuksessa vahvalta, mutta elintarvikkeiden valmistuksessa hidastuneelta.
Tekstiiliteollisuuden palkkasumma on kehittynyt pitkään heikommin kuin koko valmistavan teollisuuden. Sitkeästi pakkasella ollut kasvuvauhti on sentään kääntynyt niukasti plussan puolelle. Tekstiilien valmistuksessa palkkasumma on kasvanut vuoden verran varsin vahvasti, jopa 3,5–4,5 prosentin vauhtia. Tuoreimpien kuukausitietojen mukaan trendikasvu on kuitenkin hidastunut 2,5 prosentin tuntumaan.
Vaatteiden valmistuksessa palkkasumman alamäki on edelleen jatkunut. Alamäkeä on kulkenut myös nahan ja nahkatuotteiden valmistuksen palkkasumma. Siellä häämöttää kuitenkin jo merkkejä siitä, että palkkasumman kutistuminen on päättymässä.
Metsäteollisuuden palkkasumma on kehittynyt pitkään heikommin kuin koko valmistavan teollisuuden. Joukkoon mahtuu muutama poikkeava vuosineljännes. Vuoden 2024 lopun 6 prosentin kasvuluvusta lähes puolet tulee kalenterikorjauksesta. Vuoden 2025 toisen neljänneksen vahva kasvuluku taas selittyy heikolla vertailukohdalla, joka johtuu lakoista vuotta aiemmin. Puuteollisuuden palkkasumma lähestyy viimeaikaisesta kasvustaan huolimatta vasta kahden vuoden takaista tasoaan. Paperiteollisuuden palkkasumma kasvaa hitaasti. Harvat vahvat kasvuluvut johtuvat edellä mainituista erikoistekijöistä.
Metalliteollisuuden palkkasumman trendikasvu on vauhdittunut vajaasta prosentista vuosi sitten runsaaseen 2,5 prosenttiin vuoden 2025 toisella neljänneksellä. Kuluvana vuonna kasvu on ollut vahvempaa kuin tehdasteollisuudessa yhteensä.
Ylivoimaisesti vahvinta palkkasumman kasvu on ollut jo pidempään muiden kulkuneuvojen kuin moottoriajoneuvojen valmistuksessa eli lähinnä telakkateollisuudessa. Isoa miinusta on selvimmin moottoriajoneuvojen eli lähinnä autojen valmistuksessa. Siellä palkkasumma on supistunut jo muutaman vuoden ajan. Alamäen päättymisestä näkyy vihdoin ensimmäisiä merkkejä.
Metallien jalostuksen palkkasumma on ajoittain kasvanut varsin vahvasti. Tuoreimmat arviot trendikasvusta ovat 4 prosentin paikkeilla. Metallituotteiden valmistuksen palkkasumma kääntyi puolitoista vuotta sitten nousuun. Sen jälkeen kasvu on pysynyt niin hitaana, että se kielii työllisyyden edelleen vähentyneen.
Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden palkkasumman trendikasvu on jo muutaman vuoden ajan ollut runsaan puolentoista prosentin vaiheilla. Kuluvan vuoden toisen neljänneksen korkea kasvuluku, lähes 11 prosenttia, selittyy täysin erittäin heikolla huhtikuulla vuonna 2024.
Koneiden ja laitteiden valmistuksessa palkkasumman trendikasvu on vauhdittunut hieman noin 1,5 prosentista 2,4 prosentin tuntumaan.
Muilla teollisuuden aloilla palkkasumman kehitys on ollut vaihtelevaa. Rakennusaineteollisuuden (eli muiden ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus) palkkasumman yli kahden vuoden mittainen alamäki osoittaa viimein päättymisen merkkejä. Samankaltaisia enteitä näkyy huonekalujen valmistuksessa, jossa kaksi viime vuotta ovat olleet hyvin heikkoja. Molemmat alat kärsivät rakentamisen ja asuntokaupan vähyydestä.
Rakentamisen palkkasumma kääntyi laskuun vuoden 2022 lopulla, ja alamäki päättyi vasta vuoden 2024 alkupuoliskolla. Tämän jälkeen rakentamisen palkkasumma on pysynyt jokseenkin vakaana. Nousu ei ole vielä alkanut. Palkkasumman kehitys on ollut surkeinta talonrakentamisessa, ja kaiketi ennen kaikkea asuinrakentamisessa. Siellä pudotusta on kertynyt noin 15 prosenttia parin vuoden takaisilta tasoilta. Hyvä uutinen on, että myös asuinrakentamisessa palkkasumman alamäki on päättynyt ja sen taso on vakautunut vuoden 2024 jälkipuoliskolta alkaen. Palkkasumman kasvu on ollut tahmeaa myös erikoistuneessa rakentamisessa. Siellä kasvu on ollut niin täpärästi plussan puolella, että työpanos lienee vähentynyt.
Maa- ja vesirakentamisen palkkasumma kasvoi pitkään vahvasti, jopa 10–12 prosentin vuosivauhtia. Nyt vauhti on hidastunut 4 prosentin tuntumaan. Se riittää pitämään maa- ja vesirakentamisen alatoimialana, jonka palkkasumma kasvaa ripeimmin rakennusalalla.
Kaupan palkkasumma on kasvanut varsin tasaista ja hitaahkoa vauhtia. Trendikasvu on tuoreimpien kuukausitietojen mukaan 1,5 prosentin vaiheilla. Päivittäistavarakaupan lakot leikkasivat kasvua kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Hitaan oloinen kasvu viittaa työllisyyden heikentymiseen.
Tukkukauppa on kaupan päätoimialoista suurin. Siellä palkkasumman kasvu pysyi vielä vuoden 2024 alkupuoliskolla hyvin vaatimattomana, nollan tuntumassa, mutta on viime aikoina vauhdittunut lähes samaan nousuvauhtiin kuin koko kaupan toimiala.
Vähittäiskaupan palkkasumma on kasvanut melko vaatimattomasti. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä lakot jarruttivat kasvua. Toisen neljänneksen noin 2 prosentin nousu selittyy osaksi heikolla vertailukohdalla vuotta aikaisemmin. Palkkasumman trendikasvu näyttäisi viime kuukausina olleen ainoastaan 1–1,5 prosentin luokkaa.
Kaupan alatoimialoista nopein palkkasumman kasvu löytyy edelleen moottoriajoneuvojen kaupassa ja korjauksessa. Viime vuoden 4–5 prosentin kasvu on kuitenkin hidastunut vajaaseen 3 prosenttiin kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Viimeisimmän tiedon perusteella trendikasvu on jäähtynyt tätäkin enemmän vajaaseen 2 prosenttiin.
Tarkemmat kaupan toimialan tiedot löytyvät täältä.
Moottoriajoneuvojen kaupan, huollon ja korjaustoiminnan palkkasumman kasvu hidastui vuoden 2025 ensimmäisen puolikkaan aikana aikaisemmasta 4–5 prosentin vuosivauhdista vain vajaaseen 3 prosenttiin. Poikkeustekijöiden vaikutuksesta puhdistettu trendikasvu näyttää jäähtyneen jopa enemmän, vain vajaaseen 2 prosenttiin. Alatoimialoittain tarkasteltuna palkkasumma on jo pitkään kasvanut vahvimmin huollossa ja korjauksessa. Kasvuluvut olivat maaliskuuhun asti 7 prosentin luokkaa. Loppukevään ja alkukesän aikana kasvu näyttää kuitenkin laantuneen. Pienestä niiauksesta huolimatta kasvua kertyy 4 prosenttia vuotta aiemmasta.
Moottoriajoneuvojen tukkukaupan palkkasumma on kasvanut jo pitkään varsin tasaista 2–3 prosentin vauhtia. Vahva toukokuu nosti toisen neljänneksen kasvuluvun tilapäisesti tätä korkeammaksi. Kesä- ja heinäkuu olivat selvästi heikompia, mikä voi ennakoida vaisumpaa kolmatta neljännestä.
Joulu–helmikuu oli vaisu jakso moottoriajoneuvojen vähittäiskaupan palkkasummalle. Vuoden 2024 viimeisen neljänneksen ja vuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen osalta palkkojen kasvu jäi vaisuksi. Tämän jälkeen palkkasumma on jälleen kasvanut, mutta piristymisestä huolimatta sen kasvu jäi toisella neljänneksellä puoleentoista prosenttiin.
Vähittäiskaupan palkkasumman trendikasvu on viime kuukausina pysytellyt 1–1,5 prosentin vaiheilla. Ensimmäisen neljänneksen toteutunut kasvu painui kuitenkin muun muassa lakkojen vuoksi tätä matalammaksi, lähelle nollaa. Toisen neljänneksen kasvuluku oli taas trendiä parempi, koska vertailukohta vuotta aiemmin oli heikko.
Päivittäistavarakaupan palkkasumman kasvuvauhti on ollut selvästi ripeämpää kuin koko vähittäiskaupan. Trendikasvu on kuitenkin kuluvan vuoden aikana hidastunut 2 prosentin tuntumaan. Hitaampi kasvu alkuvuonna selittyy poikkeustekijöillä, ja huhti–kesäkuun nopeampi kasvu puolestaan heikolla vertailukohdalla
Vähittäiskaupan toimialoista optisella alalla palkkasumman kasvu oli selvästi ripeintä. Vahva nousu käynnistyi koronakriisin jälkimaininkien alhosta keväällä 2021. Trendikasvu on edelleen yli 6 prosentin luokkaa lievästä hidastumisestaan huolimatta.
Tavaratalokaupan palkkasumma kasvoi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 4,5 prosentin vauhtia. Sitä edeltänyt tammi–maaliskuu oli tilapäisesti vaisumpi. Nykyinen trendikasvu näyttäisi olevan runsaat 4 prosenttia. Vauhti on hyvä, joskin vuoden 2024 kovaa nousutahtia hitaampi.
Vähittäiskaupassa on useita aloja, jotka ovat pärjänneet heikosti palkkasumman kehityksellä mitattuna. Rakentamisen heikkous painaa edelleen rautakauppaa, jonka palkkasummasta on hieman yli kahden vuoden aikana haihtunut runsas kymmenesosa. Alamäen päättyminen ei häämötä, vaikka vuoden taitteessa ehti jo hetken siltä näyttää. Jos trendiin on uskominen, palkkasumma kutistuu 5 prosentin vauhtia vuotta aiemmasta.
Huonekalukaupan palkkasumman parin vuoden mittainen jyrkkä alamäki näyttää viime kuukausina jo lähes kokonaan päättyneen. Aiempi 4–5 prosentin supistuminen vuoden takaa on loiventunut vain murto-osaan. Asuntokaupan vähittäinen piristyminen on varmaankin tukenut alaa.
Kasvi- ja puutarha-alan palkkasummasta on vuoden aikana kadonnut noin kymmenesosa luultavasti sen seurauksena, että alalta katosi yksi merkittävä toimija.
Polttoaineiden vähittäiskaupan palkkasumma kääntyi laskuun loppuvuodesta 2023. Sen jälkeen palkkasumma on kutistunut yhtäjaksoisesti kaikkiaan runsaalla 11 prosentilla. Suunta on yhä jyrkästi laskeva, ja viimeisten kuukausitietojen valossa trendikasvu on 6–7 prosenttia pakkasella.
Urheiluvälineiden vähittäiskaupan palkkasumman kasvu pysähtyi keväällä 2023 eikä sen jälkeen ole tapahtunut juuri kasvua tai supistumista. Tuoreimpien tietojen mukaan trendikasvu on painunut niukasti miinuksen puolelle. Urheiluvälinekauppa myy paljon vaatteita, asusteita ja jalkineita. Ne eivät sisälly erikseen tilastoitavaan vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskauppaan, joka on edelleen hitaasti toipumassa koronakriisin aiheuttamasta jyrkästä pudotuksesta. Viimeaikainen palkkasumman kasvu on pysynyt nipin napin plussan puolella, vuoden 2025 toisella neljänneksellä tosin viimein jo reilummin.
Muut palvelut sisältävät laajan joukon hyvin erilaisia palveluita. Vuoden 2021 jälkeen tämän kokonaisuuden palkkasumma on kasvanut noin 19 prosenttia, mikä on enemmän kuin teollisuuden (14 prosenttia), rakentamisen (3 prosenttia) ja kaupan (12 prosenttia). Nousu on kuitenkin ollut aiempaa hitaampaa runsaan vuoden ajan, karkeasti 1,5–2 prosenttia. Tätä ripeämpää palkkasumman kasvu on ollut kuljetuksessa ja varastoinnissa (3 prosentin tuntumassa ja jopa ylikin), pääosin taiteessa, viihteessä ja virkistyksessä, muussa palvelutuotannossa sekä viimeisen puolen vuoden ajan majoitus- ravitsemistoiminnassa. Keskiarvoa heikommin ovat pärjänneet hallinto ja tukipalvelutoiminta, jossa palkkasumma on supistunut, sekä ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta.
Tarkemmat tiedot muista palvelualoista löytyvät täältä.
Kuljetuksen ja varastoinnin alalla palkkasumman kasvu on viimeisen puolentoista vuoden ajan pysynyt 3 prosentin tuntumassa. Kuluvan vuoden alkupuoliskolla nousu oli ripeintä varastoinnissa ja liikennettä palvelevassa toiminnassa, joka kiihdytti viime vuoden hitaamman jakson jälkeen keskimäärin 5 prosentin nousuun vuoden takaisesta. Vesiliikenne oli aikaisemmin eniten palkkasummaa kasvattanut ala. Nyt se on sijalla kaksi. Jälleen kummastusta herättää se, että toisella neljänneksellä palkkasumma kasvoi kaikilla alatoimialoilla nopeammin kuin päätoimialalla. Näin joskus käy, kun työpäiväkorjaus tehdään erikseen jokaiselle alatoimialalle, jolloin niiden summana ei aina saada sitä samaa tulosta kuin päätoimialan kehitystä kuvaava luku.
Majoitus- ja ravitsemistoiminnan palkkasumman vahva nousu alkoi taittua jo vuoden 2023 lopulla. Kasvuluvut pysyivät vielä jonkin aikaa korkeina aiemman nousupyrähdyksen vuoksi. Viimeksi kuluneen vuoden aikana nousu on taittunut lisää, ja tuoreimmissa kuukausihavainnoissa näkyy jo pieni notkahdus. Tämä notkahdus on peräisin majoitustoiminnasta, jossa palkkasumman kasvu vuotta aikaisemmasta pysähtyi tyystin toisella neljänneksellä. Ravitsemistoiminnan palkkasumma on kasvanut varsin kohtuullista vauhtia, kun katsotaan vuosimuutoksia. Viimeisen puolen vuoden aikana kasvu on kuitenkin hyytynyt, ja palkkasumman trendi on kutakuinkin vaakasuora.
Informaation ja viestinnän palkkasumma kasvoi vahvasti vuoden 2023 puoliväliin asti. Sen jälkeen nousu tyssäsi kokonaan, mutta on viime aikoina piristynyt hieman uudelleen. Trendikasvu on runsaan prosentin luokkaa. Samanlainen kehityksen profiili, vauhdikas nousu, pysähtyminen ja lievä vauhdittuminen, kuvaa erittäin hyvin ohjelmistokehityksen ja konsultoinnin alatoimialaa. Kasvuvauhdit toki eroavat toisistaan.
Palkkasumman kasvu on ollut lähes koko ajan vauhdikkainta tietopalvelutoiminnassa, ja vuoden 2025 alkupuoliskollakin se oli keskimäärin 4 prosentin luokkaa.
Televiestinnän palkkasumma heilahtelee varsin paljon, ja sen suunnan tunnistaminen on ajoittain vaikeaa. Nyt näyttää siltä, että palkkasumma supistuu juuri siten kuin kasvuluvut osoittavat. Elokuva-, televisio- ja musiikkituotannon palkkasumma kääntyi kesän 2023 jälkeen selvään laskuun ja on sen jälkeen supistunut arviolta 12 prosenttia. Merkkejä alamäen päättymisestä ei ole. Radio- ja televisiotoiminnan palkkasumma heilahtelee voimakkaasti, mikä selittää kasvulukujen suuren vaihtelun. Lisäksi näyttää siltä, että alan palkkasumma kääntyi lasku-uralle vuosi sitten, kesällä 2024. Kustannustoiminnan palkkasumma kasvaa trendin perusteella noin 1,5 prosentin vauhtia. Ensimmäisen vuosineljänneksen huima yli 9 prosentin kasvu oli tilapäinen asia, joka selittyy kertaluonteisten korvausten maksulla helmikuussa.
Ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan palkkasumma kohosi vuoden 2023 ensimmäiseen neljännekseen asti ja on sen jälkeen vakautunut. Trendi on vaakasuora tai aavistuksen nouseva. Tieteellinen tutkimus ja kehittäminen on alan veturi keskimäärin noin parin prosentin palkkasumman kasvullaan, jossa kuitenkin näkyy orastavia hiipumisen merkkejä. Heikko talouskehitys ja kasvunäkymien puute selittävät sen, että mainostoiminnassa ja markkinatutkimuksessa palkkasumma kääntyi laskuun jo vuoden 2023 alussa. Alamäki jatkuu, eikä sen loppumisesta ole vielä merkkejä. Muissa liike-elämän erikoistuneissa palveluissa palkkasumman pari vuotta jatkunut vaakasuora trendi uhkaa kääntyä alamäeksi. Arkkitehti- ja insinööripalveluissa palkkasumma on supistunut niukasti vuoden verran. Alamäki saattaa olla vähitellen päättymässä, mutta nousuodotukset uupuvat.
Hallinto- ja tukipalvelutoiminnan palkkasumman kehitystä on vaikea kuvailla. Kasvu on trenditietojen perusteella pysynyt sitkeästi plussan puolella. Satunnainen kuukausittainen vaihtelu, yksittäiset kertaerät ja vastaavat tekijät tuottavat kuitenkin oheisen taulukon esittämän erikoisen lopputuloksen, jonka mukaan palkkasumma olisi jatkuvasti pienentynyt. Tämä mielikuva on ehdottomasti väärä.
Edellä kuvattu ilmiö toistuu alatoimialalla hallinto- ja tukipalvelut liike-elämälle. Tämän alan palkkasumma oli korkeimmillaan vuonna 2023 ja on sen jälkeen heilahdellut enemmän tai vähemmän, ensin alenevan ja sitten nousevan uran ympärillä. Kuukausiheilahtelu tuottaa kuluvan vuoden alkupuoliskolle vahvat kasvunumerot, mutta trendikasvu on selvästi matalampi, vajaan 3,5 prosentin luokkaa.
Vuokraus- ja leasingtoiminnan palkkasumman kasvuluvut ovat melko komeita. Niiden taakse kätkeytyy aimo annos kuukausittaista vaihtelua sekä porrasmaiset nousut keväällä 2023 ja kesällä 2024. Kesäkuun 2024 jälkeen palkkasumma on ollut satunnaista vaihtelua lukuun ottamatta lähes muuttumaton. Ilman uutta pyrähdystä kasvu pysyy nollan tuntumassa tai pakkasen puolella.
Matkatoimistojen palkkasumman kasvuluvut ovat korkeita, myös kuluvan vuoden alkupuoliskolla. Ne piilottavat sen tosiasian, että palkkasumma kääntyi hyvin loivaan laskuun jo vuoden 2025 alussa. Turvallisuuspalveluiden ja muiden vastaavien alojen palkkasumma on kasvanut hyvin tasaista noin 4 prosentin vauhtia. Viime kuukausien tiedoissa näkyy kuitenkin selviä merkkejä kasvun hidastumisesta 3 prosentin tuntumaan.
Työllistämistoiminta on kiinnostava ala, jonka kehityksen luulisi ennakoivan työmarkkinoiden käänteitä. Alan palkkasumma on ollut tukevassa alamäessä jo kesästä 2023 lähtien. Reilusti miinusmerkkiset kasvuluvut kuvaavat osuvasti kurjaa tilannetta. Luotettavia merkkejä palkkasumman piristymisestä ei toistaiseksi ole.
Kiinteistön- ja maisemanhoidon alalla palkkasumma on kasvanut suotuisan tasaisesti. Taulukon vakaat kasvuluvut kuvaavat hyvin toteutunutta kehitystä.
Muun palvelutoiminnan palkkasumma on kasvanut tasaista lähes 3 prosentin vauhtia. Muissa henkilökohtaisissa palveluissa palkkasumman kasvu on jatkunut ripeänä 4 prosentin tuntumassa, mutta selvästi hitaampana kuin vuonna 2024. Järjestöjen palkkasumman kasvu ei ole oleellisesti muuttunut. Alkuvuonna se oli 2,7 prosentin tuntumassa. Selvää palkkasumman kasvun hidastumista on nähtävissä tietokoneiden ja muiden vastaavien laitteiden korjaustoiminnassa. Siellä trendikasvu on likimain jo pysähtynyt.
Lisätietoja:

Lue lisää aiheesta




