Työttömyys- ja lomautuskatsaus 6/2024: Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut lisää

Työttömyys kasvaa edelleen, ja sekä lomautettujen että lyhennettyä työviikkoa tekevien määrät ovat pysyneet kohollaan. Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvanut nopeammin kuin työttömyys yhteensä, ja tämä koskee sekä alle vuoden että yli vuoden jatkunutta työttömyyttä. Vastavalmistuneiden työttömyyden kasvu on jyrkintä korkeakoulutetuilla. Avoimet työpaikat ovat vähentyneet lisää.

28.6.2024

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastot kertovat ainakin seuraavaa toukokuun lopun työttömyys- ja lomautustilanteesta:

  • Työttömiä työnhakijoita (eli työttömiä ja kokoaikaisesti lomautettuja yhteensä) oli kaikkiaan 266 367. Se on vajaat 27 480 enemmän kuin vuotta aiemmin. Korkeakoulutettujen työttömien määrä on kasvanut 7 625 ja muiden kuin korkeakoulutettujen hieman yli 19 850 henkilöllä.
  • Työttömien työnhakijoiden (kausivaihtelusta puhdistettu) määrä kasvaa edelleen (kuvio 1, paksu viiva). Parin viime kuukauden aikana kasvu on kuitenkin hidastunut.
  • Kokoaikaisesti lomautettuja oli 20 323 eli 5 785 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Lomautettujen (kausivaihtelusta puhdistettu) määrä ei ole kääntynyt laskuun, vaan se on jopa aavistuksen kasvanut kuluvan vuoden aikana (kuvio 2).
  • Lomautettuna on vuoden takaista enemmän sekä korkeakoulutettuja (+1 556) että muita kuin korkeakoulutettuja (+4 229). Korkeakoulutettujen lomautukset ja niiden määrän nousu painottuvat alemman korkea-asteen suorittaneisiin (taulukko 2).
  • Korkeakoulutettujen lomautukset (taulukko 3) kasvoivat vuodentakaisesta eniten insinööreillä (+620 henkilöä), diplomi-insinööreillä (+162 henkilöä), tradenomeilla (+104 henkilöä) ja arkkitehdeillä (+86 henkilöä). Arkkitehtejä on lomautettuna epätavallisen paljon (nyt 136), vaikka määrä laskikin huhtikuusta.
  • Lyhennettyä työviikkoa teki 9 831 henkilöä. Se on 4 370 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Kausivaihtelusta puhdistettujen tietojen perusteella näyttää siltä, että lyhennettyä työviikkoa tehneiden määrä on edelleen kasvanut myös verrattuna edellisiin kuukausiin.
  • Työttömiä (pois lukien kokoaikaisesti lomautetut) oli runsaat 246 000. Se on hieman vajaat 21 700 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin (katso taulukko 4). Korkeakoulutettuja työttömiä oli noin 42 820 henkilöä, mikä on 6 069 enemmän kuin vuotta aiemmin. Muita kuin korkeakoulutettuja työttömiä oli noin 203 220, mikä on runsaat 15 620 vuoden takaista enemmän.
  • Korkeakoulutettuja työttömiä oli toukokuussa 2024 noin 600 vähemmän kuin korona-aikana toukokuussa 2020. Trendilaskelma antaa erilaisen tuloksen. Sen mukaan tuo koronajakson korkein lukema on jo ylittynyt runsaalla 130 henkilöllä ja sen lisäksi työttömyyden trendi on nouseva (kuvio 4). Nämä arviot tarkentuvat kesän aikana.
  • Korkeakoulutettujen työttömien määrä on noussut absoluuttisesti eniten teknistaloudellisilla aloilla, mutta myös filosofian maistereilla, valtiotieteilijöillä sekä sosiaali-, taide- ja kulttuurialoilla (taulukko 5).
  • Vastavalmistuneiden työttömyyden kehitys jakautuu vahvasti koulutusasteen mukaan. Iso kuva on se, että työttömien määrä on kohonnut matalalta tasoltaan vasta likimain koronakriisiä edeltäneisiin lukuihin. Muilla kuin korkeakoulutetuilla vastavalmistuneiden työttömyys on pienestä kohoamisesta huolimatta edelleen vähäistä (taulukko 6). Korkeakoulutettuja vastavalmistuneita oli toukokuussa työttömänä noin 800 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin (lisäystä 36 prosenttia). Ylemmän korkea-asteen suorittaneissa (kuvio 6) työttömiä on jo lähes yhtä paljon kuin korona-aikana korkeimmillaan.
  • Vastavalmistuneita on lomautettuna verraten vähän, noin 180 henkilöä toukokuun lopulla. Se on 60 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.
  • Työttömyyden kasvu painottuu alle vuoden jatkuneeseen työttömyyteen (lisäystä vuoden takaa 14 prosenttia), kun taas pitkäaikaistyöttömyys (kesto yli vuosi) kasvaa hitaasti (lisäys vajaa 3 prosenttia. Korkeakoulutetuilla (kuvio 7) muutokset ovat suurempia, lähes 20 prosenttia alle vuoden mittaisella työttömyydellä ja 10 prosenttia pitkäaikaistyöttömyydellä.
  • Avoimia työpaikkoja on vähiten noin seitsemään vuoteen (kuvio 8).

 

Työttömyyskatsaus 6-24_taulukko 1

Taulukko 1: Työttömien työnhakijoiden ja lomautettujen määrät

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 1

Kuvio 1: Työttömien työnhakijoiden määrä (sisältää kokoaikaisesti lomautetut)

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 2

Kuvio 2: Kokoaikaisesti lomautettujen määrä (kausivaihtelusta puhdistettuna)

 

Työttömyyskatsaus 6-24_taulukko 2

Taulukko 2: Kokoaikaisesti lomautetut koulutusasteen mukaan

 

Työttömyyskatsaus 6-24_taulukko 3

Taulukko 3: Kokoaikaisesti lomautetut suoritetun tutkinnon mukaan

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 3

Kuvio 3: Työttömien määrä (ei sisällä lomautettuja)

 

Työttömyyskatsaus 6-24_taulukko 4

Taulukko 4: Työttömät (pois lukien lomautetut) koulutusasteen mukaan

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 4

Kuvio 4: Korkeakoulutettujen työttömien määrä (ei sisällä lomautettuja)

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 5

Kuvio 5: Muiden kuin korkeakoulutettujen työttömien määrä (ei sisällä lomautettuja)

 

Työttömyyskatsaus 6-24_taulukko 5

Taulukko 5: Korkeakoulutetut työttömät (pois lukien lomautetut) suoritetun tutkinnon mukaan

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 6

Kuvio 6: Työttömät ylemmän korkea-asteen suorittaneet vastasvalmistuneet (ei sisällä lomautettuja)

 

Työttömyyskatsaus 6-24_taulukko 6

Taulukko 6: Vastavalmistuneet työttömät (pois lukien lomautetut) koulutusasteen mukaan

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 7

Kuvio 7: Pitkäaikaistyöttömyys ja enintään vuoden jatkunut työttömyys korkeakoulutetuilla

 

Työttömyyskatsaus 6-24_kuvio 8

Kuvio 8: Avoimet työpaikat (TEM), kausivaihtelusta puhdistettu

Lisätietoja:

Pasi Sorjonen

pääekonomisti

+358 50 557 5271

Lue lisää aiheesta