Artikkelissa tarkastellaan elinkaarituloja koulutusasteiden ja tutkintojen mukaan. Tällöin mukana tarkastelussa on koulutuksen tuotto. Tarkastelussa käydään läpi ikäryhmittäin saatuja bruttotuotannontekijätuloja, maksettuja veroja ja saatuja tuotannontekijätuloja. Näiden pohjalta on mahdollista tutkia ikäryhmittäisiä käytettävissä olevia nettotuloja, joiden perusteella tehdään lopullinen arvio elinkaarituloista.
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on edellisvuotta matalammalla tasolla, mutta kausi- ja satunnaisvaihtelusta puhdistettu trendi näyttää työttömyyden laskun pysähtyneen. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2019 huhtikuun lopussa yhteensä 33 056. Määrä on 2 551 henkilöä eli 7,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Akava julkaisee kuukausittain työttömyyskatsauksen. Katsauksessa avataan korkeakoulutettujen työttömyyslukuja. Luvut perustuvat työ- ja...
Artikkelin tavoitteena on luoda kuva korkeakoulutettujen suomalaisten työelämästä ja teknologiasta sen osana. Samalla tarkoitus on antaa laajemminkin kuvaa teknologian merkityksestä Suomelle ja suomalaiselle työlle.
Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Salla Toppinen-Tanner ja tutkimusprofessori Jukka Vuori sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Hannu Karhunen tarttuvat artikkeleissaan Akavalle ja akavalaisille keskeisiin kysymyksiin työelämässä olevien oppimisen tukemisesta.
Eugen Koev tarkastelee artikkelissaan työllisyyden ja työttömyyden kehittymistä koulutusasteiden mukaan.
Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.