Väsymyksen ja stressin kaltaiset psyykkiset oireet haittaavat työsuoritusta vähintäänkin melko paljon neljänneksellä korkeakoulutetuista. Taustalla voi toki olla muutakin kuin työ, elämässä kun on onneksi paljon muutakin. Tutkimuksemme mukaan lähes kaikilla vastanneilla ongelmat liittyivät ainakin osittain työhön, ja kolmanneksen mielestä ne olivat aiheutuneet kokonaan työstä.
Työn kuormitustekijöiden ja voimavaratekijöiden epätasapaino voi pahimmillaan johtaa työuupumukseen. Työuupumusriskinsä vähintään melko suureksi arvioi 38 prosenttia vastanneista ja 10 prosenttia arvioi sen suureksi.
Luvut ovat hälyttäviä, mutta eivät yllättäviä. Esimerkiksi Työterveyslaitos on raportoinut vastaavia tuloksia suomalaisesta työelämästä. Tilastokeskuksen työolotutkimuksen mukaan puolet suomalaisista ei ehdi soveltamaan uusia ideoita työssään, ”koska siihen ei ole aikaa.”
Omassa aineistossamme oli myös viitteitä siitä, että heikot mahdollisuudet kehittää osaamistaan työssä olivat yhteydessä korkeampaan työuupumusriskiin. Tyydytystä tuo siis oman osaamisen kehittäminen ja mahdollisuus myös soveltaa sitä.
Miten tilanne on päässyt tällaiseksi?
Noin kolmannes korkeakoulutetuista tekee pääosin etätyötä kotonaan, mikä ei välttämättä helpota asiaa. Suuri etätöiden määrä saattaa nakertaa työn yhteisöllisyydestä ja sosiaalisuudesta nousevia voimavaratekijöitä. Hybridityössä esihenkilöiden ja tiiminvetäjien rooli on oleellinen, mutta hankala.
On turha kuitenkaan luulla, että tilanne ratkeaisi lopettamalla etätyöt. Monelle etätyömahdollisuus parantaa mahdollisuuksia yhdistää työ ja muu elämä sekä vapaa-aika. Paljon etätyötä tekevät näyttivät aineistomme mukaan palautuvan työstä hieman paremmin kuin muut.
Lisäksi pitää muistaa, että hyvin monelle etätöiden tekeminen ei ole edes vaihtoehto. Julkisen sektorin korkeakoulutetut tekevät paljon työtä esimerkiksi kouluissa ja sotealalla ihmisten parissa. Työssä jaksamisen ongelmat ovat suurimpia julkisella sektorilla.
Vika on siis jossain muualla kuin etätöissä.
Työn palkitsevuutta ja merkityksellisyyttä voidaan parantaa paljon, jos organisaatioissa uskalletaan panostaa yhteiskehittämiseen, jossa työntekijät pääsevät mukaan kehittämään toimintaa hyödyntäen osaamistaan, kokemustaan ja ideoitaan.
Ja nyt en tarkoita uneliaita seminaareja tai kiusallisia kehittämispäiviä vaan sitä, että ongelmia uskalletaan nostaa aidosti pöydälle. Tämä edellyttää toki psykologista turvallisuutta ja rohkeutta kohdata myös epämiellyttäviä totuuksia. Asioista on uskallettava puhua, nimenomaan yhdessä.
Oleelliseen keskittymällä ja yhteistyöhön panostamalla on ihan mahdollista saada aikaan myönteinen kierre, joka parantaa työhyvinvointia mutta samaan aikaan tehostaa työn tuloksellisuutta ja tuottavuutta. Eikös me Suomessa vähän sellaista kaivata?
Tutustu näihin ja muihin Akava Works -työolotutkimuksen tuloksiin
