Hallitus piti viimeisen oikean kehysriihensä viime viikolla. Kehysriihessä päätettiin julkisen talouden suunnitelmasta. Se on arvio julkisen talouden kehityksestä seuraavien neljän vuoden aikana, jossa otetaan huomioon hallituksen päätökset ja yleiset talousnäkymät. Julkisen talouden suunnitelma sisältää samalla EU:n edellyttämän ns. vakausohjelman sekä vastaa EU:n vaatimukseen keskipitkän aikavälin budjettisuunnitelmasta. Julkisen talouden suunnitelmassa arvioidaan, miten hallituskauden talouspoliittiset tavoitteet ovat toteutumassa ja onko riski, että Suomi rikkoo EU:n finanssipolitiikan sääntöjä. Kehysriihessä hallitus linjaa tarvittavia uusia toimia, jotka edistävät näiden tavoitteiden saavuttamista.
Vielä viime vuonna näytti siltä, että hallitus jäisi varsin kauaksi talouspoliittisista tavoitteistaan, mutta nyt vaikuttaakin siltä, että kaikki tavoitteet saavutetaan ainakin likimäin. Erityisen ilahduttavaa on, että työllisyysaste on käytännössä saavuttamassa hallituksen 72 prosentin tavoitteen vuonna 2019 ja ylittämässä 73 prosenttia vuonna 2022. Julkisen velan osuus BKT:sta on jo kääntynyt laskuun ja alittaa 60 prosenttia ensi vuonna. Julkinen talous kokonaisuudessa on myös käytännössä tasapainossa vuosina 2019–2022, toki valtio ja tuleva maakuntahallinto ovat lievästi alijäämäisiä.
Näissä oloissa hallitus, joka muodostetaan vuoden kuluttua pidettävien eduskuntavaalien jälkeen, voi aloittaa työnsä huomattavasti rauhallisemmissa tunnelmissa kuin nykyinen ja sitä edeltänyt hallitus. Alkajaisiksi ei tarvitse sopia välittömästi toteutettavista mittavista menoleikkauksista ja veronkorotuksista. Työsarka silti riittää. Jos ei tehdä mitään, julkisen talouden alijäämä lähtee jälleen kasvamaan vuoden 2025 tienoilla väestön ikääntymisestä johtuvien julkisten menojen kasvaessa. Tässä kehitysarviossa ei ole otettu huomioon sote-uudistusta, jolla hallitus tavoittelee kolmen miljardin säästöjä vuoteen 2030 mennessä, eikä huomattavaa osaa ns. JTS-miljardista, joka viittaa hallituksen muihin toimiin julkisten menojen kasvun hillitsemiseksi miljardilla.
Sote-uudistus on tärkein hanke, jonka seuraava hallitus perii nykyiseltä. Edelleenkään emme tiedä kuinka pitkälle tällä vaalikaudelle päästään, on selvää, että enemmän tai vähemmän töitä jää tehtäväksi vuoden 2019 jälkeen. Uuden hallituksen ei voida edellyttää sitoutuvan edeltäjänsä päätöksiin, mutta ei ole toivottavaa, että syntyisi tilanne, jossa ei sitouduta säästötavoitteeseen ja aikatauluun, 3 miljardia vuoteen 2030 mennessä. Julkisten tulojen ja menojen tasapainottamiseksi pysyvästi sosiaali- ja terveysmenojen kasvun hillitsemiselle ei liene uskottavia vaihtoehtoja.
Julkisen talouden liikkumavara on erittäin niukka. Ottaen huomioon vaikeudet, joita julkisen talouden rahoitus kohtaa, seuraavalla hallituskaudella mahdollisia menolisäyksiä joudutaan harkitsemaan ennen kaikkea kasvun ja työllisyyden näkökulmasta. Jos menoja kasvatetaan tietty määrä, pitää arvioida, onko odotettavissa, että kasvu ja työllisyys paranevat toimenpiteen seurauksena niin paljon, että julkisen talouden pitkän aikavälin rahoitustilanne paranee. Kasvua ja työllisyyttä vahvistavien toimien pitää olla hyvin suunniteltuja ja niiden vaikuttavuutta pitää arvioida mahdollisimman hyvin. Tämä tietenkin on helpommin sanottu kuin tehty, mutta tiedon merkitystä päätöksenteossa on ilman muuta syytä kasvattaa. Olisi erittäin toivottavaa testata toimenpiteen vaikuttavuutta kokeilulla aina, kun on mahdollista. Koska työllisyysasteen arvioidaan ylittävän 73 prosenttia vuonna 2022 ilman lisätoimiakin, 75 prosentin työllisyysasteen saavuttaminen ensi vaalikauden lopussa ei ole mahdotonta. Se tarkoittaa, että ensi vaalikaudella työllisyys kasvaa noin 60 000 työllistä enemmän kuin nykyarvioissa ennakoidaan.
Kasvua ja työllisyyttä voidaan tukea veropolitiikalla. Kasvua ja työllisyyttä tukeva veroreformi alentaisi työn verotusta kautta linjaa ja kiristäisi muita veroja, pääosin haitta-, kulutus- ja ympäristöverotusta. Ilman käyttäytymisvaikutuksia tällainen reformi olisi kustannusneutraali, mutta parantaisi työnteon kannustimia ja tukisi osaltaan työllisyyttä. Paremman työllisyyden seurauksena saadut verotulot vahvistaisivat julkista taloutta. Tämäntyyppistä veroreformia Suomelle ehdotti viimeksi OECD tuoreessa Suomea koskevassa maaraportissaan. Järjestö kiinnitti huomiota myös lisätuloihin kohdistuviin ns. rajaveroasteisiin. Suomessa korkein työtuojen lisätuloihin kohdistuva rajaveroaste on liki 60 prosenttia, mikä on hyvin korkea ja sitä sovelletaan noin 6 800 euron kuukausipalkan palkkatasosta lähtien. OECD:n mukaan kansainvälisesti katsoen on harvinaista sekä se, että rajaveroaste nousee niin korkeaksi että se, että sitä aletaan soveltaa palkkoihin, jotka eivät ole edes kaksi kertaa kansallista keskipalkkaa korkeampia.
Suurin riski ensi vaalikauden talouspolitiikassa liittyy suhdannetilan äkilliseen heikkenemiseen. Kun Suomen julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen pysyy 60 prosentin tuntumassa ja arvio kestävyysvajeesta on 2,5 prosenttia bruttokansantuotteeseen suhteutettuna, mahdollisuudet harjoittaa elvyttävää politiikka ovat selvästi rajatumpia kuin ennen finanssikriisiä, jolloin julkisen velan BKT-suhde oli noin 35 prosenttia ja kestävyysvajearvio 1,5 prosenttia. Mitä nopeammin onnistutaan alentamaan kestävyysvajetta ja nostamaan työllisyyttä, sitä nopeammin ja paremmin varaudutaan taloudellisiin taantumiin, joita on väistämättä edessämme.
Eugen Koev
Kirjoittaja toimii pääekonomistina Akavassa
