Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä vähenee reipasta tahtia – työttömyyskatsaus marraskuu 2018
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä vähenee reipasta tahtia, kertoo marraskuun työttömyyskatsaus. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2018 lokakuun lopussa yhteensä 33 075. Vähennystä vuotta aiempaan verrattuna tuli 6 391 henkilöä eli 16,2 prosenttia.
Korkeakoulutetettujen työttömien määrä vähentyy taas hyvää vauhtia – työttömyyskatsaus lokakuu 2018
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrän väheneminen on uudelleen nopeutunut.
Näkökulmia jatkuvaan oppimiseen ja työuran hallintaan
Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Salla Toppinen-Tanner ja tutkimusprofessori Jukka Vuori sekä Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Hannu Karhunen tarttuvat artikkeleissaan Akavalle ja akavalaisille keskeisiin kysymyksiin työelämässä olevien oppimisen tukemisesta.
Korkeakoulutettujen osuus on kasvanut samanaikaisesti työllisyydessä ja työttömyydessä
Eugen Koev tarkastelee artikkelissaan työllisyyden ja työttömyyden kehittymistä koulutusasteiden mukaan.
Korkeakoulutettujen työttömien määrä vähenee hyvää vauhtia; työttömyyskatsaus syyskuu 2018
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä vähenee hyvää vauhtia.
Korkeakoulutettujen työttömien määrän vähentyminen hidastunut hieman; työttömyyskatsaus elokuu 2018
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrän väheneminen on hidastunut.
Korkeakoulutettujen työttömien määrän vähentyminen jatkuu; työttömyyskatsaus heinäkuu 2018
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrän väheneminen on hidastunut.
Korkeakoulutettujen työttömien määrä vähentyy vauhdikkaasti; työttömyyskatsaus kesäkuu 2018
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä jatkaa nopeaa vähenemistään.
Korkeakoulutettujen työttömien määrä vähentyy vauhdikkaasti; työttömyyskatsaus toukokuu 2018
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä jatkaa nopeaa vähenemistään.
Pelkällä perusasteella ei pärjää – työllisyysasteen ja koulutusasteen tilastollista tarkastelua
Artikkelissa tarkastellaan työllisyysastetta koulutusasteittain ja analysoidaan, ketkä ovat vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa.