
Korkean osaamistason maahanmuuttokatsaus 2/24: Oleskelulupien määrä laskussa
Tammi–maaliskuussa 2024 myönnettiin 9 044 ensimmäistä oleskelulupaa, mikä on yli 900 vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Oleskelulupien määrä laski suhteessa vuodentakaiseen ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Laskua selittää erityisesti työn perusteella myönnettyjen oleskelulupien väheneminen. Erityisasiantuntijoiden työlupien määrät ovat olleet laskussa lähes kaksi vuotta, minkä aikana työntekijöiden lupamäärät ovat olleet historiallisen korkealla tasolla. Nyt näyttää varovaisesti siltä, että kenties myös työntekijöiden lupamäärät ovat kääntymässä laskuun.

Työttömyys- ja lomautuskatsaus 5/2024: Korkeakoulutettujen työttömyys jatkaa nousuaan
Työttömien määrä kasvaa. Ilo lomautusten kääntymisestä laskuun oli ennenaikainen. Nyt lomautettujen määrä näyttää paremminkin olevan vakautumassa. Korkeakoulutettujen työttömyys yltää nykyisellä nousuvauhdillaan toukokuussa korona-ajan korkeimpiin lukemiin. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa hitaasti.

Suomen kustannuskilpailukyky heikkeni 2,6 prosenttia vuonna 2023, muutosta ei odotettavissa
Huolimatta kilpailijamaita hitaammasta palkkakehityksestä, viime vuonna Suomen kustannuskilpailukyky heikkeni 2,6 prosenttia suhteessa keskeisiin kilpailijamaihin. Syynä ovat vertailumaita heikompi tuottavuuden kasvu, vienti- ja tuontihintojen epäedullisempi suhde ja Ruotsin kruunun voimakas devalvoituminen.

EU:n ilmastopolitiikan vaikutukset Suomen makrotalouteen
Oxford Economicsin Akava Worksille laatima arviointiraportti tarkastelee EU:n ilmastopolitiikan taloudellisia vaikutuksia Suomeen. Se osoittaa, että puhtaaseen energiaan siirtyminen antaisi vahvan kasvusysäyksen Suomen talouteen. Selvitys vertailee kolmea näkymää ja niiden taloudellista merkitystä.

Työttömyys- ja lomautuskatsaus 4/2024: Korkeakoulutettujen työttömyys kasvaa edelleen
Työttömien määrä kasvaa, mutta lomautettujen määrä on vähentynyt niukasti marraskuun jälkeen. Korkeakoulutettujen työttömyys yltää nykyisellä nousuvauhdillaan korona-ajan korkeimpiin lukemiin kenties jo huhtikuussa. Tämä saattaa ennakoida työttömyyden laajempaa nousua, ulottuen korkeakoulutetuista myös muihin ryhmiin.

Näkökulmia tekoälyyn, osa 6 – Nikolaj Tatti: Tekoälyn rajoitukset ja väärinkäyttö
Artikkeli käsittelee tekoälyn rajoitteita ja väärinkäytön mahdollisuuksia. Siinä tarkastellaan, millä tavoilla tekoälymallit voivat esimerkiksi aiheuttaa syrjintää, levittää virheellistä tietoa ja joutua jopa manipulaation kohteeksi. Artikkelissa korostetaan ihmisen merkitystä mallintajana sekä tekoälyn toimintatapojen, käytön ja rajoitteiden ymmärtämisen tärkeyttä.

Työttömyys- ja lomautuskatsaus 3/2024: Korkeakoulutettujen työttömyys on noussut lisää
Työttömien määrä kasvaa, mutta lomautettujen määrä näyttää kääntyneen pieneen laskuun marraskuun 2023 jälkeen. Korkeakoulutettujen työttömyys lähestyy korona-ajan korkeimpia lukuja ja nykyisellä vauhdilla saavuttaa sen jo huhtikuussa. Tämä saattaa ennakoida työttömyyden laajempaa kasvua, vaikka muiden kuin korkeakoulutettujen työttömyys on toistaiseksi noussut verraten vähän.

Näkökulmia tekoälyyn, osa 5 – Petri Ylikoski: Tekoäly ja asiantuntijatyön muutos
Tekoälyn käyttöönotto työpaikoilla on vasta alussa. Tähän asti tekoäly on ollut asiantuntijoille pikemminkin uusi resurssi kuin uhka, mutta tulevaisuudessa myös asiantuntijatehtävissä toimivat joutuvat miettimään kuinka ihmisen ja koneen yhteistyö olisi parasta toteuttaa.

Näkökulmia tekoälyyn, osa 4 – Paula Aura, Noora Wallenius: Tekoälyn käyttö asianajoalalla
Luova tekoäly avaa monia uusia mahdollisuuksia asianajoalalle. Sen avulla voidaan saavuttaa tehokkuushyötyjä, parempia asiakastuloksia ja kasvavaa työtyytyväisyyttä. Tekoälyn muuttaessa juristien työnkuvaa ja koko juridista alaa juristeilta vaadittava osaaminen täydentyy uudentyyppisillä taidoilla.

Näkökulmia tekoälyyn, osa 3 – Saara Malkamäki: Tekoälystä tukea sote-ammattilaisten työhön sekä sairauksien ehkäisyyn
Terveydenhuollon ja tekoälyn tulevaisuutta rakennetaan nykyhetken päätöksillä. On tärkeää pohtia, minkälaisen tulevaisuuden haluamme ja miten tekoäly voi auttaa meitä pääsemään toivottuun tulevaisuuteen sosiaali- ja terveysalalla.