Artikkelissa kuvataan OECD:n esittämän yleistukimallin (universal credit) keskeiset piirteet ja pohditaan malliin liittyviä avoimia kysymyksiä.
OECD:n mallissa työnteko on nykyistä kannustavampaa kolmen erityispiirteen ansiosta. Ensinnäkin sosiaaliturvaetuudet ovat verottomia ja niiden määrä riippuu nettotyötuloista. Näin verotuksen ja sosiaaliturvan välinen yhteys on täysin katkaistu. Toiseksi, sosiaaliturvaetuuksien yhteismäärä vähenee lineaarisesti nettotyötulojen kasvaessa ja kolmanneksi, sosiaaliturvan vähenemä on kohtuullisen loiva. OECD:n mallin kannustavuutta parantavat piirteet eivät edellytä eri tukien yhdistämistä yleistuloon, mutta monia muita hyvin merkityksellisiä muutoksia nykyiseen sosiaaliturvaamme.
Jotta etuuksien yhteismäärä voisi pienentyä lineaarisesti työtulojen kasvaessa, pitää määritellä, miten vähennettävä määrä jakautuu sosiaaliturvan eri osien kesken. Kun meillä sosiaaliturvan rahoittajia on useita (valtio, työnantajat ja työntekijät), kysymys on vaikea, koska se saattaa aiheuttaa muutoksia kunkin rahoittajan suhteelliseen rahoitusvastuuseen. Siirtyminen nykyisistä pääosin verotettavista sosiaalietuuksista verottomiin etuuksiin olisi erittäin suuri hallinnollinen hanke. Jotta järjestelmän kannustimet vastaisivat OECD:n mallissa esitettyjä, erilaisia muutoksia tulisi tehdä moneen muuhunkin etuuteen kuin yleistukeen on yhdistetty OECD:n mallissa.
Lopuksi pohditaan Juho Saaren työryhmän esityksiä, jotka viittaavat yleistukimalliin todeten, että myös siinä yhteydessä on etsittävä vastauksia samanlaisiin kysymyksiin kuin OECD:n mallin tarkastelun yhteydessä nousee esille.
