Ilmastonmuutoksen yhteydessä on alettu puhua planeetta Maan terveydestä tai ”planetaarisesta terveydestä” (Whitmee S. ym. 2015). Ihmisen terveyttä tarkastellaan usein terveinä elinvuosina ja sama ajatus on myös planeetan terveydessä. Kuten ihmisellä, planeetan terveisiin elinvuosiin tai toivottavasti ainakin vuosisatoihin vaikuttaa useampi asia. Ilmastonmuutos on nyt ollut esillä tiuhaan, mutta planetaarisen terveyden tekijöihin on myös laskettava ainakin biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus sekä veden riittävyys, maankäyttö ja luontoon joutuva typpi ja fosfori.
On tärkeää, että ilmastonmuutos tunnistetaan ja tunnustetaan asiaksi, joka pahimmillaan lyhentää planeetan tervettä elinikää niin rajusti, että puhutaan jo lähisukupolvia koskettavasta asiasta. Mutta on oleellista ymmärtää, ettei ilmastonmuutos ole ainoa riskitekijä.
Ilmastonmuutoksen merkitystä planeetalle voi verrata pitkäaikaissairauksien vaikutuksiin ihmiselle. Korkean tulotason maissa terveitä elinvuosia vähentävät ennen kaikkea sydän- ja verisuonisairaudet, monet syöpämuodot, diabetes, mielenterveysongelmat sekä osteoporoosi ja muut tuki- ja liikuntaelinsairaudet. Useimmat edellä mainituista sairauksista ovat osin geenien säätelemiä, mutta useimpiin niistä vaikuttavat myös elintavat. Riittävän liikunnan, kasvis- ja kalapainotteisen ruokavalion, riittävän yöunen, tupakoimattomuuden, korkeintaan kohtuullisen alkoholinkäytön ja hyvien ystävyyssuhteiden on lukuisissa väestötutkimuksissa osoitettu ennustavan vähäisempää sairastavuutta ja pidempää tervettä elinaikaa.
Ihmisten elintapojen taustalla olevia syiden ymmärtäminen antaa edellytyksiä vaikuttaa niihin ja ehkäistä sairauksia. Tärkeää on lisäksi hahmottaa yksilöiden toiminnan ja yhteiskunnan päätöksenteon taustat ja vaikuttimet, jotta niitä voi alkaa muuttaa ja ohjailla.
Yksilö toimii myös muun kuin tiedon perusteella
Ihmisten terveyskäyttäytymistä ja sen muuttamista voidaan tarkastella ns. ekologisen mallin kautta (Green L, Kreuter MW. 2005). Perusajatus on, että käyttäytyminen on seurausta yksilön ja hänen ympäristönsä välisestä vuorovaikutuksesta. Lähden liikkeelle yksilöstä, jonka toimintaa ohjaavat esimerkiksi tiedot, taidot, asenteet, aikomukset, kokemukset ja odotukset omasta pystyvyydestä. Näistä helpointa on periaatteessa lisätä tietoja isollekin joukolle esimerkiksi joukkotiedotuksella. Kirjoitin ”periaatteessa”, koska tämä aikaisemmin terveyskasvatuksena tunnettu toiminta on nykyisin aivan eri haasteiden edessä kuin ennen.
Suomessa 1960-luvun lopussa työikäisten miesten kuolleisuus sydän- ja verisuonisairauksiin oli maailman korkeinta. Tämän taustalla olivat etenkin tupakoinnin yleisyys ja epäterveelliset ruokatottumukset. Varsinkin suolan ja eläinrasvan käyttö oli todella runsasta, kun taas kasvirasvan, vihannesten ja hedelmien käyttö oli aivan liian vähäistä. Tietoa esimerkiksi rasvan laadun merkityksestä terveydelle oli vasta alkanut kertyä ja ruokatottumuksia ohjasivat enemmän suomalainen ruokakulttuuri ja kauppojen tarjonta kuin tieto ruoan ja terveyden yhteyksistä.
Suomessa päätettiin ryhtyä samanaikaisesti kahteen isoon toimenpiteeseen: parantamaan väestön tietoisuutta terveellisestä ravitsemuksesta ja lisäämään terveellisen ruoan tarjontaa kaupoissa. Väestön tiedon lisääminen oli tuohon aikaan suhteellisen helppoa: esimerkiksi televisiossa oli vain kaksi kanavaa ja siksi ”Terveyden avaimet” -ohjelma, jota Pekka Puska isännöi, sai valtavan näkyvyyden 1970-luvulla. Ohjelman toteutus oli ajan hengen mukaisesti tiukan asiallinen, eikä sellaista ohjelmaa juuri kukaan enää katsoisi. Mutta silloin ei juurikaan ollut vaihtoehtoista informaatiota, ei myöskään sekoittavaa informaatiota.
Terveystiedon lisääminen on nykyisin vaikeaa tieto-, mielipide- ja kanavatulvan keskellä.
Jos nyt yritettäisiin parantaa ihmisten tiedon tasoa vaikkapa ruoan tai matkustamisen ympäristövaikutuksista, esimerkiksi televisio-ohjelma kilpailisi kymmenien muiden kanavien samanaikaisesta tarjonnasta. Lisäksi kaikista yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista löytyy nykyisin kymmeniä, ellei satoja, ns. asiantuntijoita, joilla on ihan omat näkemyksensä. Jos koronapandemia olisi iskenyt Suomeen 1970-luvulla, Kansanterveyslaitoksella eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edeltäjällä olisi ollut aika lailla monopoliasema tiedon jakamisessa, joka olisi myös helpottanut vaikuttamista.
Yksilön asenteet ja sosiaalinen viitekehys vaikuttavat tiedon vastaanottoon ja sen hyväksymiseen. Hyvänä esimerkkinä tästä on kasvisruoasta ja lihan käytön vähentämisestä vellova keskustelu. Jos asenne on riittävän tiukka linjalla ”minä en pupujen ruokaa syö”, tieto esimerkiksi punaisen lihan terveys- ja ympäristövaikutuksista ei laskeudu otolliseen maaperään. Tiedon tulkintakin on politisoitunutta ja ihmisen kannattaman puolueen näkökanta voi myös vaikuttaa siihen, miten vastaanottavainen hän on uudelle tiedolle. Tätä muuria on ulkopuolelta vaikea murtaa asenteita kyseenalaistavalla tiedolla.
Asenteet voivat muodostaa muurin tiedolle.
Ympäristö- tai terveysasenteet voivat kuitenkin muuttua ainakin kahdella tavalla. Sosiaalinen ympäristö vaikuttaa vahvasti asenteisiin. Jos se muuttuu, omat asenteetkin voivat muokkautua. Esimerkiksi vannoutuneen lihansyöjän asenteet voivat muuttua, jos hän alkaa seurustella kasvissyöjän kanssa. Myös kauempana itsestä olevat roolimallit saattavat vaikuttaa, kuten vaikka huipputasolla oleva voimaurheilija, joka noudattaa vegaaniruokavaliota.
Hyvät kokemukset esimerkiksi liikunnasta tai kasvisruokavaliosta voivat nekin muokata asenteita. Näiden saaminen voi olla kuitenkin haastavaa, koska asenteet itsessään vaikuttavat kokemuksiin. Jos jonkun mielestä kasvisruoka on pahaa, edes muiden myönteiset kokemukset eivät välttämättä tuo hyvän kokemusta. Joka tapauksessa helpot vapaaehtoiset kokeilut voivat parhaimmillaan muokata asenteita.
Kokemusten kautta ihmiselle tulee erilaisiin toimintoihin liittyviä odotuksia: ne, jotka jo valmiiksi odottavat, että liikunta tuottaa hyvän olon, liikkuvat myös silloin, kun ympäristö ei suorastaan kannusta liikkumaan.
Vahva usko omasta pystyvyydestä (pystyvyysodotus, self-efficacy) on yksi keskeisimmistä yksilöön liittyvistä psykologisista piirteistä, joka selittää muutoksia toiminnassa ja käyttäytymisessä. Vaikka pystyvyysodotus on osin henkilökohtainen ominaisuus, siihen voi vaikuttaa saavutettavien tavoitteiden kautta. Liian kovat tavoitteet lannistavat useimmat ihmiset jo alkuunsa: lihansyöjälle ei siksi kannata tarjota tavoitteeksi vegaaniruokavaliota, eikä liikuntaa harrastamattomalle maratonjuoksua.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Fyysinen ja sosiaalinen ympäristö vaikuttavat kaikkien elintapoihin
Monet katsovat, että yksilö on itse vastuussa elintavoistaan, mutta tämä on vain uskomus vailla näyttöä. Ajatus yksilön ja ympäristön yhteisestä merkityksestä ihmisen käyttäytymisen selittäjänä on itse asiassa esitelty jo 1920-luvulla, mutta varsinaisesti terveyden edistämiseen tämä teoria muokattiin noin 50 vuotta sitten. Ympäristö jaetaan sosiaaliseen ja fyysiseen, mutta sitä voi tarkastella myös läheisyyden kautta, siis suhteessa yksilöön tai väestöön (Nieuwendyk LM ym. 2016). Mikro- eli lähiympäristö on osa yksilön päivittäistä elämää, sitä ovat esimerkiksi koti, koulu, työ ja lähiasuinalue fyysisenä ja sosiaalisena ympäristönä. Makroympäristö taas käsittää laajemmin ihmisten elämään vaikuttavia toimintoja ja rakenteita, erityisesti poliittiset päätökset, median vaikutuksen, kulttuurin sekä yleiset asenteet ja normit.
Sekä mikro- että makroympäristössä on erotettavissa tarjonta eli mahdollisuudet, säädökset, taloudelliset kysymykset sekä sosiaalinen ja kulttuurinen ympäristö (taulukko 1). Nämä voivat jossain määrin myös vaikuttaa toisiinsa, esimerkiksi lakisääteisesti voidaan rajoittaa epäterveellisten ruokien markkinointia tai vaikuttaa ruoan hintaan.
Taulukko 1: Esimerkkejä ihmisten toimintaan vaikuttavista mikro- ja makroympäristöistä (Nieuwendyk ym., 2016)
Ympäristö voi rajoittaa, mahdollistaa, kannustaa tai pakottaa tiettyyn käyttäytymiseen. Esimerkiksi talo, jonka portaikkoon ei ala-aulasta pääse, pakottaa käyttämään hissiä. Portaiden ja hissin sijainti vierekkäin aulassa antaa tasavertaisen mahdollisuuden valita jompikumpi. Jos portaat ovat lähempänä ulko-ovea, ne voivat ehkä kannustaa aktiiviseen kapuamiseen seuraaviin kerroksiin. Ja talo, jossa ei ole hissiä, tietenkin pakottaa käyttämään portaita, mutta esteettömyysvaatimusten takia tämä ei siis ole enää ole todellisen elämän esimerkki.
Vastaavaa jakoa voi käyttää myös sosiaalisesta ympäristöstä. Kuvitellaan edellä olevaa esimerkkiä mahdollistavassa fyysisessä ympäristössä, siis kun hissi ja portaat ovat vierekkäin. Jos neljä ihmistä tulee samaan aikaan taloon mennäkseen kolmannessa kerroksessa olevaan kokoukseen, hissin tai portaiden valinta voi perustua ensimmäisenä kävelevän valintaan. Tai sitten joku ryhmästä ehdottaa todennäköisen oletuksen eli hissin käytön sijasta portaiden kävelyä, jolloin muu ryhmä ehkä seuraa perässä.
Ympäristö vaikuttaa eri ihmisiin eri tavoin eli näin tullaan yksilön ja ympäristön yhdysvaikutukseen. Hyvin yksinkertaisesti: jos ihminen on motivoitunut ja haluaa toimia tietyllä tavalla, hänelle epäedullinenkaan ympäristö ei ole ongelma, ellei se muodosta täyttä estettä. Motivoitunut portaiden käyttäjä antaa muiden mennä hissillä ja on valmis etsimään portaikon, vaikka vähän kauempaa ulko-ovesta. Sen sijaan vähemmän innostunut henkilö tarvitsee paljon kannustavamman ympäristön, jotta hän valitsisi portaat. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksilömotiivitkin ovat muokkautuneet koko elämän aikana ympäristön vaikutuksesta. Siksi tämä yksilön ja ympäristön yhdysvaikutus ei millään tavoin tue uskomusta, että vain yksilö itse on vastuussa valinnoistaan.
Ympäristö Suomessa tukee terveyskäyttäytymistä yhä paremmin
On mielenkiintoista pohtia, millainen suomalainen makroympäristö on ja sen viimeaikainen muutos kahden keskeisen, ilmastonmuutokseen vaikuttavan käyttäytymisen eli arkiliikunnan ja nykyistä selvästi vähemmän lihaa sisältävän ruokavalion kannalta. Lähden liikkeelle arkiliikunnasta, jossa esimerkiksi valitaan kävely tai pyöräily autoilun sijaan.
Reippaan kävelyn kuormituksella tapahtuvan liikkumisen terveysvaikutuksista alettiin saada enemmän tietoa 1980-luvulla. Silloinen terveysliikunnan viestintä ja kunnallinen kehittäminen keskittyi hyvin pitkälle työmatkakävelyyn ja -pyöräilyyn. Motiivina oli tuolloin enemmän terveys kuin ympäristö, mutta sillä ei ole merkitystä toteutumisen kannalta. Suomi on 50 viime vuoden aikana mielestäni kehittynyt tosi paljon arkiliikuntaympäristönä. Jos unohdetaan Tanskan ja Hollannin kaltaiset pyöräilyparatiisit, Suomessa on sekä suurissa kaupungeissa että pienissä kunnissa varsin hyvä kävellä ja pyöräillä. Kevyen liikenteen väylien verkosto on hyvä ja Suomessa on ainakin kohtuullisen turvallista liikkua ainakin kansainvälisessä vertailussa.
Tutkimusten mukaan arkiliikunnan edistäminen ei vain onnistu porkkanalla, vaan tarvitaan keppiäkin. Ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta on tärkeää vähentää fossiilisilla polttoaineilla kulkevien autojen käyttöä ja siksi pyöräilyn tai kävelyn töihin pitää olla autoilua houkuttelevampi vaihtoehto. Ihmisille käyttäytymisen muuttaminen on nimittäin enimmäkseen vaihtokauppaa, jossa vanha tapa korvataan jollain uudella. Vanhaan on totuttu ja se on yleensä yksilön omasta näkökulmasta jo pitkään tarjonnut etuja uuteen verrattuna, muutenhan muutos olisi tapahtunut itsestään. Niinpä pitääkin kysyä, miksi joku vaihtaisi autoilun arkiliikuntaan esimerkiksi työmatkalla? Usein voi olla vaikeaa voittaa ajassa, mutta ehkäpä rahallisesti. Tämä on yksi syy pohtia ns. ruuhkamaksuja ja pysäköintimaksuja kaupungin keskustoissa.
Työnantajat voivat omalta osaltaan tehdä vaihtokaupan arkiliikuntaan houkuttelevammaksi. Esimerkiksi Helsingin yliopiston Viikin kampuksella ei kukaan enää pysäköi autolla ilmaiseksi, mikä on siis taloudellista ohjaamista. Toisaalta meillä on myös hikiliikkujille suihkumahdollisuus. Vielä kun saisi hyvät vaatteiden kuivauspaikat, ei harmittaisi, vaikka aamun työmatkalla sataisi kaatamalla.
Etätyön yleistyminen monilla aloilla on ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta vain hyvä muutos, koska kotiin jäämällä ja etäyhteyksillä voidaan vähentää sekä autoilua että lentämistä. Terveyden näkökulmasta tämä voi joillekin olla huono vaihtoehto, jos työmatkakävely tai -pyöräily on ollut luontevin tapa saada liikuntaa. Toisaalta aikaa säästyy muihin liikuntamuotoihin, jos liikunta itsensä takia vain sopii omaan pirtaan.
Ruokajärjestelmä ja -ympäristö ovat muuttuneet vuosikymmenien aikana, eivätkä kaikki muutokset ole olleet ilmastonmuutoksen kannalta hyviä. Ruokaa pyritään myymään enemmän esimerkiksi pakkauskokoja suurentamalla, hintaan liittyvillä erikoistarjouksilla ja isoissa supermarketeissa ihan pelkästään tarjoamalla yhä enemmän houkutuksia. Kaikki tuotettu ja ostettu ruoka kuormittavat ympäristöä jo sinällään.
Hiilijalanjäljen ja siten ilmastonmuutoksen kannalta ruokavalion proteiinien lähteillä on merkitystä: eläinproteiinista pitäisi siirtyä vahvasti kasviproteiiniin (Willett W, ym. 2019). Suomessa noin 2/3 proteiinista on eläinperäistä, ja tämä osuus pitäisi ehdottomasti saada pienennettyä puoleen nykyisestä. Samalla tilalle valitaan esimerkiksi palkokasviperäistä proteiinia.
Syömme sitä, mitä tuotetaan ja tuotamme sitä, mitä tuetaan (Hofman-Bergholm M. 2022). Vaikka Suomessakin on loistavia esimerkkejä yksittäisten maanviljelijöiden muutoshalukkuudesta, maatalous näyttää yleisemmin edelleenkin toimivan kuin vanhasta muistista. Tällä on poliittinen ja järjestötason tuki. Jokin oivallus näillä sektoreilla tarvitaan, jotta ruokajärjestelmää saadaan muokattua.
Syömme sitä, mitä tuotetaan ja tuotamme sitä, mitä tuetaan.
Kuluttajan näkökulmasta ympäristö on toki muuttunut myönteisesti: kasviproteiinin tarjonta kaupoissa kasvaa koko ajan ja joukkoruokailussa ainakin lakto-vegetaarisen kasvisruoan tarjonta on lisääntynyt. Ja kun mennään vähän pienempään kuplaan eli yliopistojen opiskelijaravintoloihin, edes vegaaniruokavaliota noudattavilla ei enää pitäisi nykyisin olla ongelmia hyvän lounaan koostamisessa.
Edelliset esimerkit kertovat paljon siitä, mitä monissa yrityksissä on jo tehty arkiliikunnan ja kasvisvoittoisen ruokavalion tukemisessa. Toisaalta monissa paikoissa on vielä mahdollisuuksia parantaa nykyisestä. Lisäksi kannustavaa ilmapiiriä ja esimerkkejä tarvitaan. Johdon esimerkki on tärkeää, mutta johdonmukaisuus on vielä olennaisempaa. Jos organisaatiossa päätetään, että yhteisissä tilaisuuksissa tarjotaan kasvisruokaa, mutta kuitenkin tarjotaan liharuokia johdon edustustilaisuuksissa, ollaan heikoilla jäillä.
Onko eettistä ohjata ja vaikuttaa?
Eikö ihmisellä ole oikeus toimia aivan kuten hän tahtoo? Eikö ihminen saa syödä mitä huvittaa ja mennä autolla, jos se on mukavaa? Tämä on terveyden edistämisen eettisessä pohdinnassa aivan keskeinen kysymys. Ihmisellä on oikeus autonomiaan. Toisaalta kaikilla meillä – myös tulevilla sukupolvilla – on oikeus hyvään terveyteen ja elämään. Jälkimmäinen antaa tietyissä rajoissa oikeuden ohjata ihmisten käyttäytymistä esimerkiksi poliittisten ja taloudellisten ratkaisujen avulla.
Kaikilla meillä on oikeus hyvään terveyteen ja elämään, myös tulevilla sukupolvilla.
Samalla on hyvä muistaa, että toimintamme ja käyttäytymisemme ovat jo nyt yksilön ja ympäristön yhteistulos, johon myös ohjaus on vaikuttanut. Esimerkiksi ruoan markkinointiin käytetään valtavia summia rahaa, eikä tämä pääosin kohdennu terveellisen ruoan markkinointiin. Ja vaikka lapsiin kohdistuvaa epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia esimerkiksi televisiossa on rajoitettu Suomessakin, lapsiin ja nuoriin vaikutetaan sosiaalisen median kautta tavalla, jota on vaikeaa kontrolloida. Mainonta houkuttelee meitä myös kaukolentämään lomalle ja ohjaa meitä ostamaan koko ajan vain isompia autoja.
Tästä näkökulmasta on minusta helppo sanoa, että yhteiskunnallinen ohjaus, joka tasapainottaa nykyistä, varsin kaupallista ohjausta, ei ole epäeettistä. Kun terveys- ja ympäristölähtöisellä ohjauksella kannustetaan yksilöiden ja yhteiskunnan kannalta kestävämpään kuluttamiseen ja elintapoihin, tuntuisi jopa epäeettiseltä olla puuttumatta.
Millaista osaamista muutoksen hallinta ja ohjaaminen edellyttävät?
Ilmastonmuutosta ja sen edellyttämää vihreää siirtymää kutsutaan viheliäiksi ongelmiksi. Nimitys on aika osuva, varsinkin kun hahmottaa, miten monisyisestä ja moneen tekijään kytkeytyneestä asiasta on kysymys. Samalla ilmastonmuutoksen seuraukset ovat globaaleja, lukuisia ja vakavia. Yhdessä etenkin biodiversiteetin vähenemisen kanssa nämä ongelmat heikentävät planeettamme terveyttä, ja mitä todennäköisimmin lyhentävät planeetan elinikää huomattavasti.
Ilmastonmuutoksen ongelman monimutkaisuudesta saa hyvän kuvan, kun sen rinnastaa kirjoituksen alussa mainittuihin sydän- ja verisuonisairauksiin. Pelkästään tämän yhden pitkäaikaissairauden ehkäisy, hoito ja kuntoutus edellyttävät erittäin laaja-alaista osaamista myös terveyssektorin ulkopuolelta ja samalla näkemystä menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Monet ratkaisut, joilla ehkäistään pitkäaikaissairauksia, ovat myös osa ilmastonmuutoksen hidastamista. Mutta pitkäaikaissairauksien ehkäisyn monimutkaisuus on ikään kuin osa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Näin ilmastonmuutokseen reagoinnissa on kyse useamman tason moniulotteisuudesta ja ratkaisuista.
Yksi tärkeä osaaminen liittyy ongelman ymmärtämiseen. Mutta sen monimutkaisuuden takia useimmilla kovillakin asiantuntijoilla tulee yksin pohtiessa seinä vastaan. Laaja-alaisuuden ja tulevaisuuden suuntautumisen lisäksi tarvitaan vahva ymmärrys oman ymmärryksen rajoista ja luottamus muiden alan asiantuntijoiden tietoon ja näkemykseen. Monet ilmiöt, kuten korona, ovat viime vuosina synnyttäneet sosiaaliseen mediaan ison joukon itseoppineita ”asiantuntijoita”, joilta puuttuu ymmärrys oman ymmärryksen rajoista. Ja tietenkin heiltä puuttuu luottamus oikeisiin osaajiin. Tämä keskustelu helposti sekoittaa tavallisten ihmisten ajatuksia.
Ilmastonmuutos haastaa nykyiset elämäntapamme, johon me kukin olemme hyvin ihastuneita. Muutoksia pitäisi tehdä sekä ruokatottumuksiin että liikkumiseen, mukaan luettuna matkustaminen, mutta tämä herättää suurta vastustusta ja jopa vihaa. Niinpä on helppo joko nostaa kädet pystyyn, koska ”emme voi asialle mitään”, kieltää tai vähätellä asiaa väittäen, että ”ilmastonmuutosta on selvästi liioiteltu” tai vain odottaa, että joku tuottaa ratkaisuja, esimerkiksi sähköautoja, jotka mahdollistavat entisen elämäntyylin jatkumisen.
Ilmastonmuutos haastaa elämäntapamme. Muutoksia pitäisi tehdä sekä ruokatottumuksiin että liikkumiseen, myös matkustamiseen.
Ilmastonmuutosta pitää tutkita monitieteisesti, yhdistämällä erilaisten tieteenalojen osaamista ja teorioita. Tutkimuksissa on myös hyvä yhdistää luonnontieteellinen osaaminen käyttäytymistieteisiin ja humanistisiin aloihin, jolloin samalla otetaan käyttöön sekä laadullisten että määrällisten asetelmien ja analyysien vahvuudet. Kun tietoa viedään käytäntöön esimerkiksi työelämässä, panostetaan samalla tavalla monialaisuuteen ja yhdessä tekemiseen. Erityisen tärkeää käytännön sovelluksille on hahmottaa, miten laajasti kyse on ihmisten käyttäytymisestä ja toiminnasta. Eikä vain yksilöiden omasta käyttäytymisestä, vaan myös päätöksistä, jotka vaikuttavat näihin ja sitä kautta ihmisten ja planeetan terveyteen lähitulevaisuudessa ja paljon pidemmällä aikavälillä.
Viitteet:
Whitmee S, ym. Safeguarding human health in the Anthropocene epoch: report of The Rockefeller Foundation-Lancet Commission on planetary health. Lancet. 2015 Nov 14;386(10007):1973-2028.
Green L, Kreuter MW. Health Program Planning: An Educational and Ecological Approach. 4th ed. Boston: McGraw-Hill, 2005.
Nieuwendyk LM ym. How perceptions of community environment influence health behaviours: using the Analysis Grid for Environments Linked to Obesity Framework as a mechanism for exploration. Health Promot Chronic Dis Prev Can. 2016 Sep; 36(9): 175–184.
Willett W, ym. Food in the Anthropocene: the EAT-Lancet Commission on healthy diets from sustainable food systems.Lancet. 2019 Feb 2;393(10170):447-492.
Hofman-Bergholm M. A Transition towards a Food and Agricultural System That Includes Both Food Security and Planetary Health. Foods. 2022 Dec 20;12(1):12.
MIKAEL FOGELHOLM
ravitsemustieteen professori, Helsingin yliopisto
