Perusasteen koulutuksen varassa olevien miesten ja naisten asema työmarkkinoilla
Artikkelissa selvitetään eroja perusasteen koulutuksen varassa olevien miesten ja naisten työmarkkina-asemassa. Tarkastelu auttaa ymmärtämään, millaisin keinoin voidaan edistää korkeintaan perusasteen suorittaneiden työllisyyttä.
Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt nopeasti – työttömyyskatsaus huhtikuu 2020
Korkeakoulutettujen työttömyys kääntyi nopeasti rajuun kasvuun maaliskuussa koronaepidemian rajoitustoimien alettua. Korkeakoulutettuja työttömiä oli maaliskuun 2020 lopussa yhteensä 37 725. Määrä on 4 408 henkilöä (+13,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. On odotettavissa, että huhtikuussa kasvu on yhä nopeutunut.
Työolot – kadotettu avain pidempään työuraan?
Petri Böckermanin ja Pekka Ilmakunnaksen artikkelissa tarkastellaan koettujen työolojen ja johtamisen merkitystä eläkkeelle siirtymiseen.
Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt – työttömyyskatsaus maaliskuu 2020
Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvusuunnassa. Korkeakoulutettuja työttömiä oli helmikuun 2020 lopussa yhteensä 35 654. Määrä on 1 084 henkilöä (+3,1 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin.
Keitä ovat perusasteen koulutuksen varassa olevat?
Tässä selvityksessä pyritään kuvaamaan, keitä perusasteen varaan jääneet henkilöt ovat. Tätä tarkastellaan muun muassa perinteisten demografisten mittarien avulla, kuten ikä- ja sukupuolijakauma ja asuinpaikka. Lisäksi tarkastellaan heidän pääasiallista toimintaansa työmarkkina-aseman kautta. Pääasialliselta toiminnaltaan perusasteen varassa olevat ovat varsin heterogeeninen ryhmä.
Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt – helmikuun 2020 työttömyyskatsaus
Korkeakoulutettujen työttömyys kääntyi noususuuntaan vuoden 2019 aikana ja kasvu on jatkunut myös vuodenvaihteen jälkeen. Muiden kuin korkeakoulutettujen työttömien määrä on vielä hienoisessa laskussa. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2020 tammikuun lopussa yhteensä 36 561. Määrä on 856 henkilöä (+2,4 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.
Akava Works -kyselytutkimus: Matka-aikakysely 2019
Akava Works toteutti yhdessä akavalaisten neuvottelujärjestöjen kanssa kyselyn työhön liittyvästä matkustamisesta, matka-ajan korvaamisesta ja matkustamisen kuormittavuudesta ja turvallisuudesta.
Korkeakoulutettujen työttömien määrä lisääntynyt – tammikuun 2020 työttömyyskatsaus
Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien kokonaismäärä vuoden lopussa oli edellistä vuodenvaihdetta suurempi. Korkeakoulutettuja työttömiä oli vuoden 2019 lopussa yhteensä 36 431, joka on 626 henkilöä (+1,7 %) enemmän kuin vuotta aiemmin.
Talousnäkymät ja työmarkkinat 12/2019: Suvantoon
Akava Works julkaisee ennusteen talousnäkymiin ja työmarkkinoihin kahdesti vuodessa. Ensimmäinen ennuste joulukuulta 2019 arvioi Suomen talouden kasvavan 1,2 prosenttia vuonna 2020. Kasvu nojaa kotimaiseen kysyntään ja kulutuksen lisäykseen. Työmarkkinoiden osalta ensi vuonna nähtäneen työttömyyden kasvavan monilla aloilla.
Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometri 2019
Akavan opiskelijat ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus ovat yhteistyössä toteuttaneet Harjoittelubarometrin, joka kartoittaa opiskelijoiden kokemuksia ja näkemyksiä harjoittelusta sekä ammattikorkeakouluissa että yliopistoissa.