Työttömyyskatsaus 09/21: Uudenmaan työttömyys ei sula

Jos lomautettuja ei oteta huomioon, Suomessa oli syyskuussa runsaat 31 000 työtöntä enemmän kuin ennen koronapandemiaa. Noin kaksi kolmasosaa tästä työttömyyden lisäyksestä on tapahtunut Uudellamaalla, jossa työttömyys ei ole vielä kääntynyt laskuun.

3.11.2021
Lue lisää

Työttömyyskatsaus 08/21: Työmarkkinoiden imu on lupaava

Työttömyys ja lomautukset ovat vähentyneet kaikilla koulutusasteilla. Työttömien määrä on vähentynyt vuoden takaisesta kaikissa, paitsi yli 59-vuotiaiden ikäluokassa. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu vaikuttaa pysähtyneen. Osa koronakeväänä 2020 työttömäksi jääneistä on kuitenkin edelleen työttömänä. Kun lomautetut jätetään tarkastelun ulkopuolelle, työttömiä oli elokuun lopussa noin 256 400.

24.9.2021
Lue lisää

Työttömyyskatsaus 07/21: Kasvanut pitkäaikaistyöttömyys vaatii toimia

Kokoaikaisesti lomautettujen määrä aleni heinäkuussa odotetusti lisää. Myös työttömien määrä (pois lukien lomautetut) jatkoi hidasta alenemistaan. Työmarkkinat näyttävät vetävän hyvin. Uusia työttömyysjaksoja alkaa edelleen aiempaa vähemmän. Vastavalmistuneita on vähemmän työttömänä kuin ennen koronakriisiä. Pitkäaikaistyöttömyyden nousu näyttää pysähtyneen kesän aikana, mutta se on laiha lohtu. Yli vuoden työttömänä olleita on jo yli 45 000 enemmän kuin ennen koronaa. Syksyn budjettiriihessä on pakko löytää uusia toimia, joilla pitkäaikaistyöttömyys painetaan laskuun.

27.8.2021
Lue lisää

Työttömyyskatsaus 06/21: Suuntaa hakien

Kokoaikaisesti lomautettujen määrä jatkoi odotetusti laskuaan. Työttömyys saattaa olla uudelleen hienoisessa nousussa. Erittäin lupaava uutinen on, että pitkäaikaistyöttömyyden nousu hidastui toukokuussa merkittävästi. Pitkäaikaistyöttömyyden suunta lähikuukausina on huippukiinnostava.

30.6.2021
Lue lisää

Talousennuste 06/2021: Telineissä

Talous lähtee välittömästi nopeaan nousuun, kun koronarajoitukset höllentyvät. Arvioimme Suomen kokonaistuotannon kasvavan 2,6 prosenttia vuonna 2021 ja 3,0 prosenttia vuonna 2022. Viivyttely koronarajoitusten järkevässä purkamisessa olisi kohtalokasta talouskehitykselle.

9.6.2021
Lue lisää

Työttömyyskatsaus 05/21: Pitkäaikaistyöttömiä on jo yli sata tuhatta

Pitkäaikaistyöttömien määrä ylitti huhtikuussa sadan tuhannen rajan ensimmäistä kertaa lähes neljään vuoteen. Tällä hetkellä pitkäaikaistyöttömyyden nousu näyttää olevan ennemmin kiihtymässä kuin laantumassa. Sen vuoksi edellinen huippu, joka vaanii noin kahdenkymmenen tuhannen työttömän päässä, saatetaan saavuttaa epämiellyttävän pian.

31.5.2021
Lue lisää

Lomautus- ja työttömyyskatsaus 05/21: Työttömiä on poikkeuksellisen paljon – mutta ainoastaan Uudellamaalla

Tämänkertaisena teemana on tarkastella työttömyyden alueellista kehitystä korona-aikana. Uusimaa on ainoa maakunta, jossa työttömyystilanne on nyt huonompi kuin edellisen työttömyyshuipun aikana. Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa nopeasti. Työttömien kokonaismäärä vähenee hyvin hitaasti, jos ollenkaan.

9.5.2021
Lue lisää

Kysymyksiä ja vastauksia kotitalousvähennyksestä

Kotitalousvähennykseen liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia Akava Works -selvitysten perusteella.

7.4.2021
Lue lisää

Kotitalousvähennys työllistää

Kotitalousvähennystä käytetään kaikilla tulotasoilla. Lukumääräisesti eniten sitä käyttävät keskituloiset. Vuonna 2018 kaikista täyden kotitalousvähennyksen tehneistä yli 35 prosenttia ansaitsi enintään 35 000 euroa vuodessa ja 60 prosenttia enintään 50 000 euroa vuodessa. Käyttäjämäärien kasvun jatkumisesta päätellen kotitalousvähennyksen täyttä potentiaalia työllisyyden vahvistajana ei ole vielä nähty.

7.4.2021
Lue lisää

Lomautus- ja työttömyyskatsaus 04/21: Työllistyminen on vaikeaa – myös vastavalmistuneilla

Helmikuun 2021 lopussa oli kaikkiaan 14 128 vastavalmistunutta työtöntä. Heistä korkeakoulutettuja oli 3 604 ja muita kuin korkeakoulutettuja 10 524. Ylemmän korkea-asteen suorittaneiden vastavalmistuneiden tilanne eroaa muista vastavalmistuneista, sillä heidän osaltaan työttömien määrä ei ole kääntynyt laskuun.

1.4.2021
Lue lisää
Yksityisyyden yleiskatsaus
AkavaWorks

Toiminnalliset evästeet

Toiminnalliset evästeet ovat verkkosivuston toimivuuden ja kehityksen kannalta tarpeellisia. Toiminnalliset evästeet eivät tallenna tietoja, joista sinut voitaisiin välittömästi tunnistaa.