
EU:n ilmastopolitiikan vaikutukset Suomen makrotalouteen
Oxford Economicsin Akava Worksille laatima arviointiraportti tarkastelee EU:n ilmastopolitiikan taloudellisia vaikutuksia Suomeen. Se osoittaa, että puhtaaseen energiaan siirtyminen antaisi vahvan kasvusysäyksen Suomen talouteen. Selvitys vertailee kolmea näkymää ja niiden taloudellista merkitystä.

Työllisyyden heikkeneminen hidastaa palkkasumman kasvua
Raportti tarjoaa katsauksen palkkasumman kehitykseen Suomessa yksityisellä ja julkisella sektorilla, mukaan lukien toimialakohtaiset erot. Analyysi paljastaa, että vaikka palkkasumma on yhä kasvanut, kasvuvauhti on hidastunut merkittävästi viime aikoina työllisyyden heikkenemisen ja työtuntien vähenemisen seurauksena. Julkisella sektorilla palkkasummaa on kasvattanut työllisyyden nousu. Erityisesti rakentamisessa palkkasumma on kasvanut hitaammin kuin koko talouden palkkasumma.

Sopiminen, osallistuminen ja luottamus – Mitä voimme oppia Ruotsin ja Saksan työmarkkinajärjestelmistä?
Akava Works -selvitys "Sopiminen, osallistuminen ja luottamus – Mitä voimme oppia Ruotsin ja Saksan työmarkkinajärjestelmistä?" luo katsauksen kahden keskeisen verrokki- ja kilpailijamaamme Ruotsin ja Saksan työmarkkinajärjestelmiin. Samalla se hahmottelee suuntaa ja aineksia Suomen työmarkkinajärjestelmän kehittämiselle sekä keinoja järjestäytymisen edistämiselle.

Korkeasti koulutetut yritysomistajat Suomessa – taustat, tulot ja yritykset
Selvitys kuvaa korkeasti koulutettuja osakeyhtiöiden omistajia ja heidän yrityksiään vuosina 2006–2021.

Koulutus, inhimillinen pääoma ja talouskasvu
Tässä raportissa pureudutaan työn tuottavuuteen, jolle Suomen taloudellinen hyvinvointi perustuu sekä koulutuksen merkitykseen tuottavuuskasvussa.

Vihreä verotus
Raportti keskittyy ilmastonmuutoksen hillinnän keinoihin ja tarkastelee erityisesti sitä, miten hintaohjauksella ja sääntelyllä ohjataan kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin käyttäytymistä. Raportti tuo näkökulmia vihreän siirtymän vastuukysymyksiin: kenen tulisi kantaa vastuu ympäristövaikutuksista ja kenelle ympäristöverojen kustannukset loppujen lopuksi kohdentuvat? Millaista olisi päästöjen hinnoittelu, jolla yhteiskunnan hyvinvointi olisi mahdollisimman suuri ja haitalliset vaikutukset mahdollisimman pienet?

Osaajapula vai työvoimapula – mistä avointen työpaikkojen määrän kasvu kertoo?
Pellervon taloustutkimus PTT:n Akava Worksille toteuttaman raportin aiheena on osaaja- ja työvoimapula Suomessa. Kokemukset osaajapulasta syntyvät, kun työnantajilla on vaikeuksia täyttää avoimia työpaikkoja sopivilla henkilöillä.

Työperäisen maahanmuuton vaikutus Suomen kansantalouteen
Tässä raportissa arvioidaan työperäisen maahanmuuton vaikutusta Suomen kansantalouden kehitykseen neljän vaihtoehtoisen skenaarion avulla.

Raportti: Näkökulmia alueiden elinvoimaisuuteen
Alueiden ja kuntien vastuulla on suuri osa ihmisten palveluista. Näkökulmia alueiden elinvoimaisuuteen -raportti tarkastelee Suomen maakuntien kehitystä eri näkökulmista.

Sukupuolijakauma korkeakoulujen hallinnossa
Post-doc -tutkija Heidi Härkönen tarkastelee suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen hallinnon sukupuolijakaumaa.