Akavalaiset kiihdyttämässä kaupungistumisen megatrendiä

5.4.2018

Jokaisen yhteisön ja yrityksen tulevaisuustyöpajassa mainitaan poikkeuksetta kaupungistumisen yhtenä globaalina megatrendinä. Siksi onkin vähän yllättävää, että tätä tosiasiaa ei huomioida sen enempää maan hallituksen maakuntauudistuksessa.

Tämän johdosta on syntynyt vastareaktio maakuntauudistukselle. Helsingin ja Tampereen johdolla on muodostettu 21 isoimman kaupungin edunvalvontaverkosto C21*. Verkoston sloganina on, että kaupungistuminen ei ole mielipide vaan tosiasia. Tällä he tarkoittavat, että ihmiset ympäri maailmaa muuttavat kaupunkeihin. Ja yhä kiihtyvässä tahdissa.

Tutkija Timo Aro muistuttaa, että 54 prosenttia maailman väestöstä asuu nykyään kaupungeissa. Kun 42- vuotias keskivertoakavalainen syntyi vuonna 1976, kaupunkilaisia oli maailmanlaajuisesti vielä vain 38 prosenttia. Kansainvälisissä arvioissa ennustetaan, että vuonna 2050 kaksi kolmasosaa väestöstä asuu kaupungeissa.

Sama trendi näkyy Suomessakin. Puolet Suomen väestöstä asuu C21-kaupungeissa ja siellä sijaitsee kaksi kolmasosaa kaikista työpaikoista. C21-kaupungeissa rakennetaan kaksi kolmasosaa uusista asunnosta, perustetaan yli puolet uusista yrityksistä ja näissä 21 kunnissa asuu kaksi kolmasosaa korkea-asteen opiskelijoista.

Entäpä koulutetut akavalaiset? Noin 960 000 suomalaisella on vähintään alempi korkeakoulututkinto. Näistä maisterikoulutuksen saaneita on 416 000 ja lisensiaatti- ja tohtoritutkinnon suorittaneita on 44 000 ihmistä.

Tästä koulutetusta joukosta jopa 65 prosenttia asuu C21-kaupungeissa. Pelkästään pääkaupunkiseudun kunnissa asuu 31 prosenttia maamme korkeakoulutetusta väestöstä.

Tästä koulutetusta joukosta jopa 65 prosenttia asuu C21-kaupungeissa. Pelkästään pääkaupunkiseudun kunnissa asuu 31 prosenttia maamme korkeakoulutetusta väestöstä.

Kansainväliset arviot antavat aihetta uskoa, että tämä muutos vahvistuu yhä jatkossa. Ruotsalainen professori Kjell Nordström muistuttaa, että enää ei riitä, että luovilla ihmisillä on käytössään hyviä liikenne- tai kommunikointivälineitä. He tarvitsevat fyysistä kontaktia sidosryhmien kanssa. Tästä johtuu, että maailman suurimmat it-jätit sijaitsevat samalla kadulla Kalifornian Palo Altossa ja että Ruotsin it-sektorin kasvuyritykset löytyvät samasta kaupunginosasta Tukholmassa.

Lisäarvon luomisessa yhteistyön ja vuorovaikuttamisen merkitys kasvaa. Koulutetut asiantuntijat tarvitsevat yhä enemmän koulutettuja osaajia ympäriinsä. Siksi koulutetut ja akavalaiset ovat osa kaupungistumisen globaalia megatrendiä.


* C21-kaupungit ovat yli 50 000 asukkaan kaupungit: Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Oulu, Turku, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Pori, Kouvola, Joensuu, Lappeenranta, Hämeenlinna, Vaasa, Seinäjoki, Rovaniemi, Mikkeli, Kotka, Salo ja Porvoo.
Lukusuositus aiheesta: Helsinki Symposium: Kaupunkien aikakausi

Mats Nyman
Kirjoittaja toimii yhteiskunta-asioiden päällikkönä Akavassa

Lue lisää aiheesta