Tero Toivanen: Kestävyystavoitteet saavutetaan panostamalla osaamiseen ja työllisyyteen
Akava Works -artikkelisarja ”Ilmasto ja osaaminen”, osa 2.
Me suomalaiset olemme ylpeitä osaamisestamme. Ylpeyden tunteeseen on vankat historialliset perusteet, sillä Suomen kehityshistoria on kansainvälisesti poikkeuksellinen. Syrjäisestä ja maatalousvaltaisesta maasta kehkeytyi toisen maailmansodan jälkeen teollinen hyvinvointivaltio, joka yhdisti onnistuneesti talouskasvun, korkean työllisyyden ja tasa-arvon.
Vaikean 1990-luvun laman jälkeen Suomi onnistui keskittämään resursseja ja osaamistaan nousevaan digitaaliseen talouteen. Nokian vanavedessä luotiin kansainvälisesti kilpailukykyinen teknologiasektori, olkoonkin, että samalla politiikassa luovuttiin joistakin hyvinvointivaltion tärkeistä periaatteista, kuten täystyöllisyyden ja kattavan tulonjaon tavoittelusta. Laadukasta koulutusta, kansalaisten laajaa osaamispohjaa sekä innovatiivista ja kilpailukykyistä yritystoimintaa on vaalittu pienen maamme menestyksen avaimina.
Vajaan kahden viime vuosikymmenen kehityksessä on kuitenkin tummempiakin sävyjä. Nokian romahduksen jälkeen uusia kansainvälisesti merkittäviä osaamis- ja teknologiakeskittymiä on syntynyt niukasti. Taloustieteilijät ovat toistuvasti tuoneet esiin huolen maamme tuottavuuskehityksestä. Suomen panostukset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI) ovat pudonneet kansainvälisestä kelkasta. Oppimisen ja koulutuksen mallimaan maine on kokenut toistuvia kolauksia sekä perusasteen että korkeakoulutuksen kansainvälisissä vertailuissa.
Suomi tunnetaan myös kansainvälisesti kovatasoisena ympäristöosaajana. Vertailuissa Suomi lasketaan maailman johtavien ympäristöpoliittisten valtioiden joukkoon. Maassamme on valtavasti ympäristöosaamista korkeakouluista valtionhallintoon ja alue- ja kuntatason viranomaistyöstä etujärjestöihin. Edelläkävijäasemaa ovat tukeneet politiikassa asetetut kansalliset ympäristötavoitteet ja niiden mukainen lainsäädäntö. Suomalaisilla yrityksillä on pitkään katsottu olevan erinomaiset mahdollisuudet menestyä vihreiden teknologioiden kehitystrendissä
Kokonaiskuva on kuitenkin edistysaskeleista huolimatta paljon kriittisempi, kun ympäristöasioita tarkastellaan tarkemmin. Suomi on kaukana ympäristötoimista, jotka vastaisivat kansainvälisten tiedepaneelien tavoitteita Suomen kaltaiselle vauraalle teolliselle maalle. Ilmastopäästömme ovat laskeneet, mutta eivät läheskään riittävän nopeasti. Lisäksi maankäyttösektorin viimeaikainen kielteinen nielukehitys, joka johtuu korkeista hakkuista ja puuston kasvun hidastumisesta, uhkaa tehdä muiden sektorien mittavasta päästövähennyspaineesta entistä vaikeamman.
Luonnonvarojen tilanne on ilmastopäästöjä huolestuttavampi. Suomi kuluttaa asukaskohtaisesti luonnonvaroja eniten EU:ssa ja jopa enemmän kuin Yhdysvallat tai Kiina (Vaden ym. 2019). Toisin sanottuna joudumme ottamaan käyttöön kilpailijamaitamme merkittävästi enemmän luonnonvaroja jokaista tavoiteltua bruttokansantuoteyksikköä kohden. Luonnonvarojen liikakäyttöä selittävät resurssisyöpöt maankäyttö- ja rakennustavat, raskas ja energiaintensiivinen teollisuus ja osaltaan kotitalouksien korkea kulutustaso.
Resurssien käytön näkökulmasta mielikuva Suomesta menestyvänä ”aineettomana osaamistaloutena” on kyseenalainen. Suomi on 2000-luvulla vahvasti resurssitalous, jolle kestävän luonnonvarojen käytön tavoite on jopa poikkeuksellisen vaativa tehtävä. YK:n kansainvälisen resurssipaneelin mukaan Suomen kaltaisten ylikuluttavien maiden tulisi vähentää luonnonvarojen käyttöään yhteen kolmasosaan nykyisestä tämän vuosisadan puoliväliin mennessä (Vaden ym. 2019).
Suomen pitää päästä luonnonvarojen ylikulutuksesta kestävään luonnonvarojen käyttöön.
Ekologisen jälleenrakennuksen aikakausi
Edellä sanotun valossa näyttäisi siltä, että itsevarman osaajan aseman sijasta Suomella on pikemminkin suunta hukassa. Kuitenkin oikea ja määrätietoinen suunta on erityisen tärkeää aikana, jolloin yhteiskuntien on toteutettava historiallinen muutos energian ja luonnonvarojen käyttötavoissa.
Ilmastokriisin estämiseksi on luovuttava nopeasti fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja kasvatettava metsien ja maatalousmaan hiilensidontakykyä. Luontokadon hillitsemiseksi on puolestaan toteutettava lukuisia paikallisia toimenpiteitä, mutta isossa kuvassa luontokatoa aiheuttaa luonnonvarojen liikakäyttö. Siksi ongelman ratkaisu vaatii resurssien kulutuksen merkittävää vähentämistä. Suomessa merkittävin luontokadon aiheuttaja on nykymuotoinen intensiivinen metsätalous.
Monitieteinen BIOS-tutkimusyksikkö on kutsunut nyt tarvittavaa yhteiskunnan suunnanmuutosta ekologiseksi jälleenrakennukseksi (BIOS 2019). Käsite viittaa toisen maailmansodan jälkeiseen jälleenrakennukseen, jolloin Suomi uudistui perustavasti parissa vuosikymmenessä taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti. Jälleenrakennus oli valtaisa ponnistus, jossa uudistettiin maan teollisuus- ja elinkeinorakenne ja luotiin hyvinvointivaltion perustukset. Valtiolla oli muutoksessa tärkeä merkitys, sillä se suuntasi jälleenrakennusta aktiivisella talous-, teollisuus-, ja aluepolitiikalla ja avasi siten mahdollisuuksia myös yksityiselle liiketoiminnalle.
Tulevien 10–30 vuoden aikana Suomessa on toteutettava vastaavan kaltainen syvällinen yhteiskunnallinen suunnanmuutos, mutta tällä kertaa siten, että talouden aiheuttama ympäristöpaine vähenee radikaalisti. Ekologisessa jälleenrakennuksessa niin sanotut sosiotekniset järjestelmät, joihin kuuluvat energiajärjestelmä, liikenne, kaupungit ja ruoantuotanto sekä teollisuuden sektorit uudistetaan siten, että luovutaan nopeasti ja hallitusti fossiilisista polttoaineista ja luonnonvarojen liikakäytöstä. Samaan aikaan tulisi huolehtia jokaisen ihmisen tasa-arvoisista mahdollisuuksista hyvän elämän edellytyksiin muun muassa turvaamalla laadukkaat hyvinvointivaltion palvelut myös tulevaisuudessa.
Ekologinen jälleenrakennus on luonteeltaan systeeminen murros ja se koskettaa kaikkia yhteiskunnan sektoreita. Tämä tarkoittaa, että eri järjestelmien pitää edetä samaa tavoitetta kohti eli ympäristökuormitusta vähentävään suuntaan. Esimerkiksi liikenteessä on yhtä aikaa investoitava järjestelmän sähköistämiseen, vähennettävä yksityisautojen määrää, panostettava julkiseen liikenteeseen ja tuettava mahdollisuuksia moottorittomaan liikkumiseen kuten pyöräilyyn ja kävelyyn.
Toisaalta jälleenrakennuksen systeemistä luonnetta korostaa myös tarve sektorirajat ylittävälle tarkastelulle. Tämä tarkoittaa, että kunkin järjestelmän uudistamisen pitää olla ajallisesti ja teknologisesti yhteensopiva rinnakkaisten sektorien kanssa. Siten liikennejärjestelmän muutos on kytköksissä esimerkiksi vähäpäästöisen energiajärjestelmän jälleenrakennukseen ja uusia liikkumisen muotoja tukevaan kaupunkirakentamiseen.
Ekologinen jälleenrakennus koskettaa kaikkia sektoreita yhteiskunnassa.
Systeemisten muutosten ja nopean aikataulun vuoksi ekologisessa jälleenrakennuksessa korostuu suunnitelmallisuus, jossa on tiivistetysti kyse kahdenlaisista toimista. Ensinnäkin niin sanotuilla alasajavilla toimilla kuten päästökaupan kiristämisellä, hiilitulleilla tai erilaisilla kielloilla supistetaan korkeapäästöistä tuotantoa ja kulutusta. Näitä toimia toteutetaan ja täsmennetään sekä EU:ssa että kansallisella tasolla lainsäädännön keinoin.
Pelkät tuotantoa ja kulutusta rankaisevat toimet eivät kuitenkaan riitä, sillä pahimmillaan ne vain surkastuttaisivat talouden, työllisyyden ja teknologisen kehityksen. Tämän vuoksi niiden rinnalle tarvitaan määrätietoisia uutta vähäpäästöistä tuotantoa ja sosioteknisiä järjestelmiä ylösajavia toimia. Ylösajavia jälleenrakennustoimia ovat esimerkiksi julkiset investoinnit, aktiivinen teollisuuspolitiikka ja tavoitteellinen innovaatiopolitiikka, jolla toteutetaan merkittäviä jälleenrakennuskokonaisuuksia. Nämä kaikki voivat tukea olennaisesti vähemmän päästöjä aiheuttavan ja vähemmän luonnonvaroja kuluttavan, kilpailukykyisen talouden kehitystä.
Kun ekologista jälleenrakennusta toteutetaan määrätietoisesti, siitä hyödytään myös siten, että monet sen ulottuvuuksista tekevät yhteiskunnasta sitkeämmän kohtaamaan pandemian ja energiakriisin kaltaisia koettelemuksia. Näin tapahtuu, kun jälleenrakennuksen myötä yhteiskunta ei ole riippuvainen tuontienergiasta, kotimainen ruoantuotanto monipuolistuu ja kansalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista pidetään kattavasti huolta.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Ekologinen jälleenrakennus tuo työllisyys- ja osaamistarpeita
Useasta maasta on viime aikoina tullut uutisia, jotka kertovat, että jälleenrakennuksen vaatimuksiin on havahduttu hitaasti. Esimerkiksi Hollannissa tuulivoima-alan työllisyyskehitys on aliarvioitu ja maassa on pikaisesti tarvetta kymmenilletuhansille uusille tuulivoimatyöntekijöille voimaloiden suunnittelussa, tuotannossa, rakentamisessa ja huollossa. Samankaltainen murros on käynnissä Suomessa. Nopeasti kehittyvää tuulivoimaa tulisi katsoa laajana taloudellisena ja sosiaalisena kokonaisuutena. Nykyään Suomesta puuttuu laajempi tuulivoima-alan koulutus, joka vastaisi lähitulevaisuuden tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.
Suomesta puuttuu esimerkiksi tuulivoima-alan laajempi koulutus lähitulevaisuuden tarpeita varten.
Tuulivoimaa tulisi kehittää yhä voimakkaammin alueellisena kokonaisuutena. Tuulivoimarakentamista tulisi suunnitella koko sen elinkaaren ajalle niin, että mahdollisimman paljon työtä ja osaamista synnytettäisiin tuulivoimaa rakennuttaville aluille ja niiden asukkaille. Malli, jossa tuulivoimapuistoja rakennetaan syrjäseudulle ja niiden tuottama energia, työt ja tulot valuvat muualle, on sosiaalisesti kestämätön. Tuulivoima-alalla paikallista osaamista, työllisyyttä ja osallisuutta vahvistamalla voidaan luoda sosiaalista hyväksyttävyyttä eripuraisuutta aiheuttavalle, mutta jälleenrakennuksen kannalta välttämättömälle energiamuodolle. Samalla on luotava suunnitelmia siitä, miten tuulivoiman nopea kehitys kytkeytyy esimerkiksi sähkön varastointijärjestelyihin, siirtoverkkoihin ja voimaloiden lähialueen teollisuusjärjestelmiin.
Tuulivoimarakentamisen merkitys pitää punnita sosiaalisestakin näkökulmasta.
Tuulivoima-alan nousu on vain yksi esimerkki jälleenrakennuksen mukanaan tuomista muutoksisista. Voidaan sanoa, että ekologisen jälleenrakennuksen aika muodostaa eräänlaisen historiallisen epäjatkuvuuskohdan työllisyyden ennakoinnissa (Järvensivu & Toivanen 2018). Fossiilitaloudessa voitiin periaatteessa synnyttää mitä tahansa työtä, tuotantoa ja teollisuutta välittämättä suuremmin niiden sisällöstä tai ympäristövaikutuksista. Työllisyyskehityksen tukena oli luottamus siihen, että yhteiskunnan energian ja materiaalin kulutus voivat jatkaa kasvuaan.
Jälleenrakennuksen aikakaudella työllisyys- ja osaamistarpeita ei voi suunnitella näiden oletusten varaan. Mikä tahansa tuotanto ei enää käy. Jälleenrakennuksen aika kattaakin yhdestä enintään kolmeen teollisuuden investointisykliä. Tämä tarkoittaa, että ympäristön kannalta haitallisiin teollisiin investointeihin ei ole enää lainkaan varaa. Vain sellainen tuotanto ja työllisyys, joka on ekologisesti kestävää ja osallistuu yhteiskunnan nopeaan jälleenrakennukseen, on mahdollista ja toivottavaa. Asioita on siis tehtävä fiksummin. Paljon fiksummin.
Työllisyyskehityksen kolme suuntaa
Entä miltä näyttävät ekologisen jälleenrakennuksen aikakauden työllisyys- ja osaamisvaikutukset? Jälleenrakennuksen työllisyyskehitys voidaan jakaa kolmeen ryhmään (ks. Järvensivu & Toivanen 2018)
Työtehtäviä katoaa ja muuttuu, samaan aikaan syntyy uusia töitä.
Ensinnäkin osa töistä loppuu väistämättä. Tai vähintäänkin on töitä, joiden merkitys kuihtuu häviävän pieneksi fossiilitalouden aikakauteen verrattuna. Ilmeisimpiä katoavia töitä ovat fossiilisen energian tuottamiseen ja käsittelyyn liittyvät työt. Toiseksi on töitä, jotka ovat jo nykyisellään ekologisesti kestäviä tai lähentelevät sitä. Tällaisia ovat esimerkiksi hoivatyöt, ja työ sosiaali- ja terveyspalveluiden parissa tai kasvatuksen ja koulutuksen työt. Kolmanneksi on muuttuvia, siirtyviä tai uudestaan syntyviä töitä. Tässä ryhmässä työt muuttavat sisällöllisesti muotoaan, siirtyvät korkeapäästöiseltä alalta jälleenrakennuksen pariin tai ovat kokonaan uusia.
Esimerkiksi telakkatyöläinen löytää risteilyalustilausten vähentyessä lyhyen uudelleenkoulutuksen jälkeen osaamiselleen käyttöä tuulivoimateollisuudesta. Vähäpäästöisen energian parissa kaivataan monenlaista osaamista: suunnittelijoita, arkkitehtejä, tietojärjestelmäanalyytikkoja, sähköasentajia, rakennustyöläisiä ja energian jakelusta vastaavia asentajia ja huoltotyöntekijöitä. Metsäsektorin osaamistarpeet monipuolistuvat, kun raskaan kemiallisen teollisuuden volyymi pienenee ja syntyy kokonaan uusia tehtäviä. Kestävämpi, jatkuvaa kasvatusta painottava metsänhoito kaipaa ennallistamisen suunnittelijoita ja ennallistajia, korkeaan jalostusarvoon tähtäävät uuden sukupolven tuotteet kaipaavat laborantteja sekä sahat ja puurakentaminen työllistävät lisää työvoimaa.
Monien olemassa olevien ja jo nykyisellään luonteeltaan kestävien töiden merkitys muuttuu monella tavalla. Ekologinen jälleenrakennus ja muut yllättävät ulkoiset shokit asettavat melkoisia vaatimuksia kansalaisten hyvinvoinnille. Pandemia antaa jonkinlaista esimakua: olemme kyllä perillä sen vakavista terveysvaikutuksista, mutta alamme vasta oppia sen mielenterveydellisistä ulottuvuuksista. Ekologisen jälleenrakennuksen onnistumisen edellytykset ovat laajemmat kuin pelkästään kestävämmän infrastruktuurin ja teollisen tuotannon synnyttämisessä.
Jälleenrakennuksen aika vaatii hyvinvoivia, sitkeitä ja sivistyneitä kansalaisia. Mielenterveystyön keskeiseksi kehykseksi nousee varautuminen yhteiskunnallisiin murroksiin (Lähde ym. 2019). Opetustyötä kehystää ainerajat ylittävä ymmärrys yksilön ja yhteiskunnan suhteesta uudella tavalla määrittyvissä ympäristön reunaehdoissa. Samalla kouluissa panostetaan entistä enemmän monitieteisyyttä jäljittelevään ongelmanratkaisukykyyn ja laajapohjaiseen sivistykseen (Toivanen 2021). Aikuiskasvatuksessa opiskellaan neuvottelutaitoja, jotta jakautumisen tai vastakkainasettelun sijaan tullaan toimeen keskenään. Yhteisöpedagogian koulutus valmistaa osaajia kuntatasolle, jossa kansalaisia tuodaan yhteen keskustelemaan paikallisista, mutta koko yhteiskunnan suuntaa koskevista mullistuksista.
Edellä mainitut esimerkit ovat vain yksittäisiä ja osittain jopa suhteellisen helposti ennakoitavia työn ja osaamisen siirtymiä. Yksi asia on kuitenkin selvää: tulevina vuosikymmeninä riittää työtä. Ekologisen jälleenrakennuksen ajatus toivottavasti vapauttaa ihmiset ja eturyhmät ajattelemasta, että ympäristötavoitteita edistävä yhteiskunnan uudistaminen ja korkea työllisyys olisivat ristiriidassa. Joillakin aloilla voi olla edessä eräänlainen uudelleen työvoimavaltaistuminen ja jopa työn tuottavuuden jonkin asteinen heikkeneminen. Näin voi tapahtua esimerkiksi maataloudessa, jossa monilajisen viljelyn ja hiiltä sitovien menetelmien kaltaiset muutokset kaipaavat enemmän tekijöitä kuin entisissä lineaarisissa tuotantotavoissa. Taloudellinen tehokkuus saattaa siis joissakin tapauksissa kärsiä, mutta tilalla ovat tärkeät ekologista kestävyyttä turvaavat ratkaisut.
Tulevina vuosikymmeninä riittää työtä.
Paljon jää kuitenkin vielä avoimeksi jälleenrakennuksen aikakaudellakin: ihmisten mielikuvitus ja osaamisen kehitys kohdistuu laajemmalle kuin pelkästään jälleenrakennuksen tehtäviin. Tulevaisuudessakin riittää töitä, tuotteita ja osaamista, jota emme vielä voi ennakoida, paitsi siltä osin, että niiden pitää perustua merkittävästi vähempään resurssien käyttöön. On muistettava, että työn ja osaamisen kehitykseen vaikuttavat ekologisen jälleenrakennuksen rinnalla muut isot yhteiskunnalliset murrokset kuten tekoälyn ja robotisaation kehitys, väestön vanheneminen tai valinnat siitä, suositaanko yhä epävarmemmaksi käyvää työtä vai turvatumpia työsuhteita.
Jos kehitystä edistetään parhain päin, näitä trendejä ja niiden hallintaa voidaan yhdistää ekologiseen jälleenrakennukseen siten, että ihmisten turvallisuus paranee ja töitä voidaan tehdä koneen kanssa järkevämmin, kevyemmin ja käyttäen vähemmän työaikaa. Tulevaisuudessa ekologinen ulottuvuus painottuu työn merkitystä ja psykologiaa koskevissa pohdinnoissakin: ihmiset miettivät ja kysyvät yhä useammin, onko heidän työnsä tai koulutuksensa sellaista, että se palvelee ekologisesti kestävän yhteiskunnan rakentamista.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Suunnitelmallinen jälleenrakennus
Jotta asioita voidaan tehdä viisaammin, pitää panostaa osaamiseen. Tämän vuoksi tarvitaan merkittäviä panostuksia sekä koulutukseen että TKI-toimintaan. Pelkät panostukset eivät kuitenkaan vielä ole tarpeeksi, vaan osaamista on osattava suunnata ja käyttää oikeisiin kohteisiin. Toisin sanottuna yleinen vaatimus esimerkiksi TKI-rahoituksen lisäämisestä jää vaillinaiseksi. TKI-toimintaa on kyettävä kohdentamaan määrätietoisesti jälleenrakennuksen ja uusien, todella kestävien ja vähäpäästöisten ratkaisujen edistämiseen.
Tarvitsemme merkittäviä koulutus- ja TKI-panostuksia sekä osaamisen suuntaamista ja käyttöä oikeisiin kohteisiin.
Tämän vuoksi tutkimuskirjallisuudessa puhutaan yhä enemmän vihreän teollisuuspolitiikan tai missio-orientoituneen innovaatiopolitiikan kaltaisin termein (Järvensivu ym. 2022). Niissä keskeistä on juuri teollisen perustan ja sosioteknisten järjestelmien nopea ja hallittu uudistaminen. Tarkoituksena on tuoda julkinen ja yksityinen sektori yhteen ja kohdentaa yhteiskunnan voimavaroja, resursseja, osaamista ja mielikuvitusta jälleenrakennuksen merkittävimpiin muutoskokonaisuuksiin.
Kirjallisuudessa käytetään toisinaan esimerkkinä Yhdysvaltojen NASAn kylmän sodan aikaista avaruusohjelmaa, jonka avulla tuhansien ihmisten osaaminen, tieteellinen tieto ja kehittynein teknologia tuotiin yhteen, jotta saavutettiin tärkeäksi koettu päämäärä nopeasti. Projektissa valtio oli aktiivinen toimija, mutta samalla syntyi vakaa ja pitkäaikainen perusta yksityiselle korkean teknologian liiketoiminnalle.
Suomen historiassa on vastaavalla logiikalla toteutettuja, joskin hieman maanläheisempiä esimerkkejä. Esimerkiksi Outokummun tarinassa yhdistyvät valtion määrätietoiset investoinnit ja omistajapolitiikka, aikanaan kansainvälisesti ainutlaatuisen kuparinvalmistusteknologian kehittäminen ja monipuoliseen osaamiseen perustuneen yksityisen alihankkijaverkoston synnyttäminen (Kuisma 2016).
Historialliset esimerkit ovat innostavia ja kertovat, että on mahdollista luoda merkittäviä yhteiskunnallisia muutoksia. Nykyisessä tilanteessamme murroksille asettuu kuitenkin kaksi historiallisesti erityistä haastetta. Ensinnäkin teollisuutta ja sosioteknisiä järjestelmiä on uudistettava siten, että niiden ekologinen kestävyys on kaikkein tärkeintä. Kuten todettu, mikä tahansa ei enää käy, vaan kaikkea tulevaa taloudellista toimintaa pitää arvioida ensisijaisesti ekologisesta näkökulmasta käsin. Vain siten tulevat sukupolvet voivat periä meiltä turvallisen ja kestävästi toimivan yhteiskunnan.
Toiseksi teollisuus ja yritykset joutuvat kotitalouksien tavoin toimimaan tällä hetkellä jopa poikkeuksellisen epävarmoissa olosuhteissa. Kestävyystoimet asettavat merkittäviä muutosvaatimuksia ja taloudellinen toimintaympäristö on epävarma erityisesti Euroopan pidempään jatkuneen hitaan talouskasvun sekä pandemian, Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin ja inflaation kaltaisten vaikeammin ennakoitavien shokkien vuoksi.
Epävarmassa yhteiskunnallisessa tilanteessa yritykset saattavat olla pidättyväisiä ja epävarmoja, koska niiltä puuttuu riittävä tieto tulevaisuudesta eli markkinoiden ja talouden kehityksen suunnasta. Tästä voi olla se harmillinen seuraus, että yritykset eivät tee ympäristötavoitteiden mukaisia rohkeita ja pitkäjänteisiä investointeja. Epävarmuuden vallitessa teollisuusyritykset jatkavat korkeapäästöisten ja luontoa kuormittavien ydinprosessiensa käyttöä. Pahimmillaan ne kääntyvät vastustamaan kestävyystavoitteita. Tällöin teollisuudessa pystytään systeemisten muutosten sijaan parhaimmillaankin vain maltillisiin eli niin sanottuihin inkrementaalisiin ympäristöparannuksiin. Tällöin iso kuva, jota hallitsee intensiivinen energian ja luonnonvarojen käyttö, pysyy samana.
Molempia näitä haasteita voidaan ratkaista kansallisessa kontekstissa paremmalla jälleenrakennuksen suunnittelulla. Tutkimusryhmämme havainnot ovat tuoneet esiin, että Suomen nykyinen kestävyyskysymyksiä koskeva tiedontuotanto ei välttämättä palvele parhaalla mahdollisella tavalla ekologisen jälleenrakennuksen kaltaista nopeaa ja syvällistä yhteiskunnallista muutosta (Vaden ym. 2021). Useat tahot toki tuottavat jälleenrakennuksen eli teollisuuden ja sosioteknisten järjestelmienkannalta olennaista ja laadukasta tietoa. Yliopistot tuottavat tärkeää perustutkimusta ja Suomen Akatemia rahoittaa yhteiskunnallisesti tärkeinä pidettyihin teemakokonaisuuksiin keskittyvää tutkimusta. Sektoritutkimuslaitokset keskittyvät oman erityisalansa kysymyksiin. Elinkeinoelämällä ja etujärjestöillä on omat tutkimuslaitoksensa. Ministeriöissä on paljon esimerkiksi teollisuuden ja ympäristöohjauksen osaamista. Tiedepaneelit ohjeistavat politiikkaa kestävyystavoitteiden mukaisesti.
Kestävyyskysymyksiä koskevaa tiedontuotantoamme täytyy kehittää ja rakentaa uudenlaista tiedepohjaista suunnittelua.
Valitettavasti sekä valtionhallinnon että yritysten tueksi tarvittava jälleenrakennusta koskeva tieteellinen tieto ja osaaminen ovat hajanaista ja siiloutunutta esimerkiksi ministeriöihin. Sellaisenaan se ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla jälleenrakennuksen tavoitteita eikä tue teollisen perustan nopeaa uudistamista. Tämän tilanteen korjaamiseksi Suomessa tulisi painottaa uudenlaista tiedevetoista suunnittelua, jossa jälleenrakennuksen edellytyksiä koskevaa osaamista tuotaisiin voimallisemmin yhteen ja sille annettaisiin enemmän politiikkaa, taloutta ja teollisuutta ohjaavaa merkitystä (BIOS 2022).
Tämä voisi onnistua vahvistamalla nykyisten tiedepaneelien eli ilmastopaneelin, kestävyyspaneelin ja luontopaneelin asemaa. Toinen vaihtoehto olisi kokonaan uudenlainen institutionaalinen järjestely, jossa jälleenrakennuksen suunnittelua varten perustettaisiin erillinen teollisen murroksen suunnitteluyksikkö, joka toimisi vaalikausien yli ja tiedevetoisesti. Sen tehtävänä olisi laatia parhaan monitieteisen osaamisen pohjalta päivittyviä suunnitelmia teollisuuden ja sosioteknisten järjestelmien uudistamiseksi. Suunnitelmat olisivat vapaasti poliittisen päätöksenteon ja yritysmaailman käytettävissä. Tällaisella yksiköllä voisi olla merkittävä vaikutus jälleenrakennukseen ja sen onnistumiseen Suomen kaltaisessa pienessä, mutta vauraassa ja edelleen kovin osaavassa maassa. Yksikkö voisi omalta osaltaan olla luomassa parempaa jaettua visiota tulevaisuudesta, joka väistämättä on epävarmuuksien sävyttämä.
Kaiken kaikkiaan suunnitelmallinen ote jälleenrakennukseen toisi selkeyttä myös tulevaisuuden osaamistarpeisiin yhteiskunnan eri sektoreilla. Parhaimmassa tapauksessa suunnitelmallisesti ja oikeudenmukaisesti toteutetun ekologisen jälleenrakennuksen tuloksena on vähäpäästöinen ja resurssiviisas, mutta myös kilpailukykyinen ja monipuolinen talous.
TERO TOIVANEN
Kirjallisuus:
- BIOS-tutkimusyksikkö 2019. Ekologinen jälleenrakennus, eko.bios.fi.
- BIOS-tutkimusyksikkö 2022. Teollisen murroksen suunnittelu tekee näkyväksi mahdolliset ja houkuttelevat tulevaisuuspolut Suomessa, https://bios.fi/wp-content/uploads/2022/09/BIOS-Ideapaperi-010922.pdf
- Järvensivu, P., & Toivanen, T. 2018. Miten järjestää työ ja työllisyys ekologisen jälleenrakennuksen aikakaudella? Teoksessa Suoranta, A. & Leinikki, S. (toim.) Rapautuvan palkkatyön yhteiskunta: mikä on työn ja toimeentulon tulevaisuus? Tampere: Vastapaino.
- Järvensivu, P., Hakala, E., Lummaa, K., Lähde, V., Majava, A., Toivanen, T. & Eronen, J. 2019. Ilmastokriisiin sopeutuminen on kansanterveydellinen kysymys. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 56 (4).
- Järvensivu, P., Ahokas, J., & Toivanen, T. 2022. Tavoitteena reilu ja kestävä talous: Siirtymään tähtäävät aloitteet suomalaisessa keskustelussa ja politiikassa. Helsinki: Sitra, https://www.sitra.fi/julkaisut/tavoitteena-reilu-ja-kestava-talous/
- Kuisma, M. 2016. Valtion yhtiöt: nousu ja tuho. Helsinki: Siltala.
- Toivanen, T. 2022. Demokratia ja koulu nopeasti kuumenevassa maailmassa: Miten ekologisen jälleenrakennuksen aikakausi muuttaa demokratian tärkeysjärjestyksiä ja koulun roolia? Teoksessa Rautiainen, M. ym (toim.) Lupaus paremmasta: Demokratia ja koulu Suomessa. Helsinki: Into.
- Vaden, T., Lähde, V., Majava, A., Toivanen, T., Eronen, J. T., & Järvensivu, P. 2019. Onnistunut irtikytkentä Suomessa? Alue ja ympäristö, 48(1), 3–13.
- Vaden, T., Järvensivu, P., Majava, A., Toivanen, T., & Eronen, J. T. 2021. Kestävyyssiirtymän tiedontuotannollisista puutteista. Tieteessä tapahtuu, 39 (3), https://journal.fi/tt/article/view/109240
Artikkelin kuvat ovat kielimallinnusohjelma Dall-E:n luomia kuvituskuvia artikkelin keskeisistä teemoista.
